Lunan jälki oli jotakuinkin 50m pitkä, herkkua joka askeleella. Maa oli melkoisen märkä - ehkä jopa liian märkä...?. Luna jäljesti ihan hyvin, joskin pyöri jonkun verran ja jäljesti sivuttain. Pienet frolicin palaset olivat nameina vikatikki. Ne upposivat leikattuun peltoon niin syvälle, että namin syöminen meni kaiveluksi. Luna teki hyvin hommia kokoajan, vaikka muutamaan otteeseen kuono nousikin maasta. Täytyy seuraavalla kerralla laittaa Lunalle nameja harvemmin, ehkä joka kolmannelle askeleelle?
Ursa näytti taas mistä keskittymiskykyiset koirat on tehty. Aivan mahtavaa! :D 50m pitkän jäljen alkupuoliskolla laitoin namin joka askeleelle ja pikkuhiljaa tein kolmen askeleen namittomiakin pätkiä. Melkeinpä niillä namittomilla pätkillä oli kaikkein paras tatsi hommassa. Kesken jäljen ajamisen samalle pellolle tuli vapaana oleva nuori espanjanvesikoirauros (muistan että ollaan joskus viime talvella törmätty samaiseen perroon), ensin se ei huomannut meitä, eikä Ursakaan huomannut sitä, kun oli niin keskittynyt hommiin. Meidät huomattuaan irtokoira lähti tulemaan kohti ja haukkui vimmatusti, omistaja kiekui kuuroille korville. Uros haukkui meitä melko kauan, itse en ollut huomaavinanikaan koko otusta. Ursa kyllä katsasti vierasta koiraa, häntäkin nousi jo vastalauseen nimeksi, vaan kun sanoin rauhassa Ursalle "Jälki." ja näytin kädellä eteenpäin, sen nenä tippui samantien maahan. Taisi nostaa toisenkin kerran nenän maasta, mutta laski sen samantien kehoituksestani alas. Vaikka vieras koira louskutti vieressä, Ursa jäljesti hyvin keskittyneesti ja edeten. Olin tottakai haltioissani! :D
Jonkun verran Ursallakin oli pyörimistä alkuun, maa oli aika märkä ja namit tippuneet syvälle, lisäksi hirviä itikkalauma varmasti haittasi keskittymistä. Selkeästi se, että nameja on harvemmassa tekee jäljestämisestä sujuvampaa.
Kävi mielessä, että teen vain nämä yhdet jäljet. Vaan iskipä himo päälle tuon harvemman namien kylvämisen kanssa ja tein Ursalle vielä lyhyen n.20m jäljen. Merkille laitoin pari namia, jonka jälkeen laitoin namin vain joka kolmannelle askeleelle. Yllätysmutkakin tuli jäljelle, kun jälkeä tehdessäni olin upota n. puoli metriä leveään kuoppaan, joka oli täynnä vettä. Pakkoratkaisu oli se, että kiersin sen oikeata laitaa, nameja tiheässä pikkuaskeleilla. Taas sain hämmästyä, kun vein Ursan jäljelle. Se ei ihmetellyt yhtään, vaikkei nameja niin tiheässä ollutkaan. Se jäljesti intensiivisesti ja vauhdilla, hihnassa oli jo selvää kireyttä. Mutkankin se selvitti mennentullen. On tuo hämmästyttävä otus! :D
Pidemmät jäljet olivat 15-30min vanhentuneita (jäljen aloituksesta 30min ja lopetuksesta 15min) ja pikkujäljelle lähdettiin lähes samantien. Jäljen päässä possunkorvan pala ja toki kehuja upeasti työskenneille koirille.
Arvaa ketkä oli pikkasen väsyneitä...
...ja arvaa kuka oli pikkasen itikanpuremilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti