kouluttaja Aki Korhonen
Eilen perjantaina oltiin JATin järjestämällä, ensisijaisesti KILPA-ryhmälle suunnatulla agikurssilla Köhniön urheilukentällä, kouluttajana Aki Korhonen LAUKAsta. Pilvi-tihku-sateisessa säässä reenailtiin hyppyradalla. Ollaan joskus aikaisemmin, puolisentoista vuotta sitten, osallistuttu Ursan kanssa Akin kurssille Viherlandialla ja siitä jäi mieleen varsin positiivis-sävytteiset tuntumat. Aki koulii rauhallisesti ja asiallisesti, eikä aliarvosta ketään, vaan paneutuu koulutettaviin rodusta tai aikaisemmista taidoista riippumatta.
Rata oli suht simppeli, toki siellä oli vaikeitakin paikkoja joukossa, mutta ainakin itse tykkäsin siitä, että radalla pääsi myös onnistumaan, eikä se ollut vain ja ainoastaan tiukkaa pyöritystä. Tämän päivän ahaa-elämys liittyi meidän osalta taasen persjättöihin (joita vissiin pitäisi kutsua virallisemmin sokkoleikkauksiksi tai tuttavallisemmin sokkareiksi). Olen nyt tämän kevään/kesän aikana ottanut repertuaariin pesjätöt (ks. blogiteksti Reippaat KILPA-treenit.) ja huomannut, että ne oikeasti toimii meillä. Paitsi, että olen treeneissä ruvennut viljelemään perjättöjä, olen jo useassa kisassakin uskaltautunut lähteä persjätöille Ursan kanssa - onnistunein ja vauhdikkain lopputuloksin. :)
Tällä radalla persjättöjä viljelin kohtiin 3-4, 13-14 ja 17-18 (jossa kohdassa kyllä valssikin toimii oikein hyvin). Tietysti erityisesti nuo kaksi ensin mainittua paikkaa on itselle automaattisia valssin paikkoja, mutta huomasimpa Akin ohjeistuksessa, että persjättö toimii tällaisissa tiukoissakin kääntöpaikoissa oikein loistavasti. Oppiipa tässä pikkuhiljaa näkemään miten ja millaisissa paikoissa persjättöjä voi käyttää. Jokatapauksessa kyseessä on ohjaus, joka sopii meille ja jonka treenaamista olen pelännyt vähän turhan kauan. Aika lienee sen osalta tälle vuodelle 2010 kypsä ja varmaan ennen vuoden loppumista harjaannutaan tässä vielä lisää.
Muutamia muistamisen paikkoja. 3-4 persjättö, jo kakkoshypyllä voi kropan kääntää selin koiraan ja ottaa ohjaavaksi kädeksi oikean käden. Tämä tuntui aluksi aika hurjalta, mutta loppujen lopuksi, kun ohjaajan liike ja jalat suuntaavat kokoajan eteenpän, ei koiralle tullut yhtään epäselväksi se, että hyppy kolme mennään takaa, eikä tulla ohjaajan luokse hyppyjen välistä, kuten alkujaan oletin käyvän. Onpa silti sellainen paikka, etten tiedä olisinko kisoissa äkkiseltään valinnut kyseisenlaista ohjausta, mutta toimihan tuo.
Malttia odottaa koiraa silloin, kun se on tulossa 5-putkesta ja se pitää saada 6-hypyn taakse. 7-hypylle taas pitää antaa koiralle hyvin tilaa, ettei omalla kropallaan työnnä koiraa takaakiertoon. Koira kiertää siivekkeen ulkokautta. Toinen ohjaustapa, joka tuntui suhtkoht omalta, mutta joka jäi kokeilematta oli se, että koira 6-hypyn takaakiertoon, persjättö ja oma kroppa suuntaa 6- ja 7-hyppyjen siivekkeiden väliin, koira oikealla kädellä yli ja vasemmalla vastaan, matka jatkuu. Tässä ohjauksessa koira hyppää automaattisesti optimaalisemmasta kulmasta hypylle 9 kohti putkea 10. Tuossa siivekkeen ulkokautta kierrättämistyylissä koira pitää saada 9-hypyllä hyppäämään jo kohti putkea. Tähän kohti sylivekki (jota termiä Aki ei käyttänyt, mutta jonka ohjauksen tajusin juuri sylivekiksi, kun mietin miten asian ilmaisen) eli mennään itse 9-hypyn suoritussuuntapuolelle ja omalla kropalla tönästään koira vekkaamaan oikein hypylle. Tästä oma liike jatkuu peruuttamalla pois ja koira esimerkiksi valssilla putkeen.
Ohjaaja pinkoo putken ulkokautta, 11-hypyllä toimi meillä kaikkein parhaiten saksalainen ja tämän rataantutustumisessa myös omakseni ajattelin (eli jos olisi kisatilanne, käyttäisin saksalaista), mutta testattiin myös tätä kohtaa persjättömäisin tavoin. Termistö aiheutti kiistaa, Aki käytti termiä japanilainen, joka meidän treenaajien mieleen näytti enemmänkin pakkopersjätöltä tai pakkosokkarilta, japanilaiseksi ollaan opittu ihan toisenlainen kuvio (tämä on tämän termiviidakon kääntöpuoli, kun mitään yhtenäistä ei kuitenkaan ole, itäsuomalaiset (Vitikainen) on opettanut oman tapansa (joka on valunut JATtilaisille) ja eteläsuomalaiset omansa (joka oli Akilla tiedossa), nooo, mitäpä tuosta...). Jokatapauksessa koira putkesta oikeaan käteen, hypyn kohdalla vaihto selän takaa vasempaan käteen, jolla koira hypystä yli. Vauhdissa, radan yhteydessä toimi hienosti, mutta yksittäisenä juttuna, kun miettimällä mietin, ei meinannut onnistua millään, tahdoin kokoajan olla liian ajoissa, jolloin Ursa hyppäsi 11-hypyn loogisesti suoraan tai vastaavasti ampaisi putkesta suoraan toiseen putkeen, jos kroppa jäi auki sinne suuntaan ja välimatkaa koiraan oli liikaa. Malttia ottaa koira putken suulta mukaan, hallittu kuljetus ja käden vaihto hypyn kohdalla/jälkeen.
Tämä kohta 11-14 oli varmaankin radan vaikein kohta, ihmeellistä pyöritystä sinne tänne. Parhaiten onnistui yhdistelmällä: 11, saksalainen - 12, siivekkeen ympäri pyöritys & selän takaa oikeaan käteen (jaakotus) - 13, siivekken takaa kierrätys & persjättö & kevyt vekkaus - 14, hyppy kohti keppejä. Tiukkana näissä pyörityksissä saa olla, että koira pysyy hallussa, ei sinkoa minnekään tai toisaalta jää selän taakse ja pääse yllättämään sillä, että ohjautuisi esteille vääristä suunnista. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että tajusin jotain 12-hypyllä. Kun menee itse suoritussuuntapuolelle, pystyy omalla kropallaan ohjaamaan koiran hyppylinjan oikein kohti 13-hyppyä.
Loppuosa radasta olikin vauhdikasta kiitämistä ilman ihmeellisyyksiä. Persjättö toimi meillä kohdassa 17-18, joskin tehtiin tätä myös valssilla ja sekin kävi meille hyvin. Pitää vain ajatella väkisin noita persjättöjä joka kohtaan, että tulee tietoisesti treenattua niitä (valsseja tulee tahtomattaankin väännettyä muutenkin). Koska Ursa ei ole kovin irtoava tapaus, se piti saattaa aika pitkälle 22-hypyllä. Tässä kohdassa ei oletuksesta huolimatta tullut kuitenkaan liian kiire, vaan kerkesin ohjaamaan suoran putken jälkeisen hypyn hyvin, kunhan pistelin töppöstä toisen eteen. Koira kuitenkin käy aika kaukana 22-hypyn kohdalla suhteessa ohjaajan linjaan.
24:lle suunnittelin alunperin valssin, jolla ohjaten putkeen. Tämä meni vauhdin kanssa kuitenkin pitkäksi ja vähän kököksi. Akin ohjein otettiin tämä kohta jaakotuksella - sehän toimi! Pitää vain muistaa, että oma liike ei kohdistu jaakotuksessa putken suuntaisesti vaan kohtisuoraan takaisinpäin, samaan suuntaan suoran putken kanssa. Jos tässä kohti oma napa rupeaa näyttää 25-putken suuta kohti, ampaisee koira helposti väärään päähän putkea. Toimi kyllä kaikilla kerroilla meillä, eikä Ursa ampuillut vääriin päihin. Pikkuisen arveluttavaa kyllä oli ja taasen oli sellainen ohjaustyyli, etten tiedä josko olisin kisoissa moiselle uskaltanut lähteä, pysytellyt todennäköisesti siinä (näennäisesti?) turvallisemmassa valssiratkaisussa. Kiva kuitenkin hoksata, että uudet jutut toimii, josko joskus uskaltautuisi viljelemään niitä kisoissakin (ja jos tosiaan aion saada sitä nopeuttamme viilattua aina vain, niin pakkohan se on ryhtyä näille "riskiohjauksille" kisoissakin).
26-28 ihan simppelisti koiraa vasemmalla puolella ohjaten. 27 hypyllä annettava tilaa koiralle, että se mahtuu suorituslinjalle kohti 28-hyppyä. Tehtiin tämä myös whiskyleikkauksella. Osin olin tätä ajatellut rataantutustumisessakin, muttei ollut meidän osalla se ykkösvaihtoehto. Akin pyynnöstä tehtiin myös whiskyllä ja hyvinhän se niinkin toimi - mikäpä ei Ursan kanssa toimisi! :D (Ursa on kyllä siitä upea, että se ohjautuu ihan kaikenlaisilla ohjauksilla epäröimättä. Sille tuntuu toimivan melkein mikä vain, mitä vain keksitään kokeilla. Mahtava juttu!)
Pidettiin säätöjen jälkeen taukoa. Erityisesti kun oltiin viilattu hyppyä 11 sen pakkosokkarin kanssa. Muut ryhmässämme suoriutuivat vuoroistaan, jonka jälkeen otettiin vielä Ursan kanssa koko rata. Kokeilin kakkos-session alkuun 11-hyppyä saksalaisella ja koska se toimi mainiosti, niin päätin iskeä sen kokoradan ratasuoritukseemme.
Käskytin Ursan istumaan lähtöön jä päätin: "Nyt tehdään 0-rata." - ja niin myös tehtiin. :D Hieno rata kaikkinensa, oma flunssan jälkimaininki sekä ylipitkä rata, jossa käytössä meille vieraampia juttuja veroitti pienen osansa draivista, siitä raivosta millä tiedän kykenevämme suorittamaan rataa, mutta ilman valittamista silti maalissa. Upeasti suoritettiin ja Ursa eteni todella innokkaasti, kuuliaisesti ja sujuvasti rataa. Oli neiti Uu-Uu palkkansa ansainnut.
Nostan korkealle sellaiset kommentit mitä sain radan päätteeksi taitavilta ja arvostamiltani kouluttajilta sekä ohjaajilta Päivikki ja Tanja, jotka ylistivät viimeisen ratasuorituksemme olleen oikein hyvän ja sujuvan, sellaisen, etten missään vaiheessa ollut koiran tiellä vaan aina oikeassa paikassa ja ohjaamassa oikeaan suuntaan. Kiva juttu. Eipä itselläkään kieltämättä radalla ollut yhtään räpiköinti- ja säätämisolotila. Loistavaa Ursa!!! :D
