Huono fiilis.

URSAN 3.LK KILPAILEVIEN AGILITYTREENIT 26.6.2008

Pitkästä aikaa treenejä. Odottelin tietysti kuin hullu puuroa, että päästäisiin testailemaan SM-kisaratoja, vaan Tuija ei ollut kerinnyt niitä etsiä, joten mentiin muilla treeneillä.

Ursan (ja Luna-matkaseuran) kanssa käytiin torstaina mutka Tampereella silmätarkissa, josta kivasti oikein iloisia tuomisia - ihan on terveet silmät likalla. Matkustelun ja lekurikäyntien jälkeen kerettiin olla kotona noin pari tuntia ennen treenejä. Kenties Ursa oli vähän väsynyt, vaikka ihan hommia paiskoikin.

Pääosin jäi kuitenkin näistä treeneistä huono fiilis. Taas puututtiin niin moneen asiaan ja vetäjä rupesi tahkomaan tosissaan mulle takaaleikkaamisesta yms. vaikka käsittääkseni kyllä osaan takaaleikkauksen niin, että se toimii Ursalla. Tietysti siinä mielessä voi katsoa peiliin, että vaikka se kohta jossa radalle olin sitä lykkäämässä oli ihan asianmukainen niin toimin taas ihan liikaa Ursan edellä. Joku vakava ropleema mulla on siinä, kun en osaa ajoittaa omaa toimintaa Ursan mukaan. Etuilen ja kiirehdin niin, että liike jossain vaiheessa töksähtää.

Ikävä sanoa, mutta jotenkin näistä treeneistä on mennyt maku. Mulla on ollut Ursan kesätreeneissä tällä vetäjällä ihan liikaa suorituspaineita, inhoan sitä, kun kaikkeen puututaan ja tuntuu kuin olisi itse ihan sidottu. Tekemisestä puuttuu ilo ja vapaus, kun minut sidotaan niin minä sitten sidon Ursaa ja touhusta puuttuu tekemisen meininki.

Näissäkin treeneissä sain noottia siitä, että pidän Ursaa hallussa liikaa, ohjaan kahdella kädellä jne. Perrss... Ensin ei ole hyvä kun ohjaan yhdellä (kuten luontevaa minulle on) ja sen jälkeen kun ohjaa kehoituksesta (käskystä) kahdella niin sekään ei ole hyvä. Omat 'ahaa'-oivallukset puuttuu nyt ihan kokonaan ja se tekee mielioloa treenien jälkeen aika surkeaksi.

Ilkeää ettei voi nauttia treenaamisesta täysillä, joka kerta jää ikävä ja keskeneräinen fiilis. Plääh. Kokeilunhalu puuttuu, kun pelkään epäonnistuvani ja taas puututaan kaikkeen tekemiseen. Kun en tee, niinkuin tuntuu itsestä luontevalle, epäonnistun varmasti ja taas puututaan tekemiseen. Tästä tulee ikävä kierre. Ehkä tämä tämänhetkinen vetäjä on mulle henkilökohtaisesti liian hallitseva ja tilaa vievä, että menen lukkoon.

OHJATTU

Kolmosen takana valssilla neloselle, josta valssilla vitoselle, koira menee putkeen, ohjaaja jää vasemmalle puolelle. Koira editse uudestaan putkeen, haltuun ja oikeaan keppiväliin.

Tässä olisin halunnut päästä kokeilemaan sellaista tekniikkaa, että olisin jäänyt putken oikealle puolelle ja Ursan tullessa putkesta olisin ollut jo menossa putken suuntaisesti vastakkaiseen suuntaan ja käskyttänyt uuteen putkeen.

Tämä keppikulma ei ole meille enää muodossaan vaikea, vaan silti sain paineistumalla tehtyä väärin. :( Toki asiaakin puuttumisessa, kun käännyin keppien suuntaisesti etenemään jo ennen kuin Ursa oli lukinnut ekavälin, joten meni kakkosväliin. Sen verran kovat paineet onnistua, etten osaa rennosti tehdä niinkuin me osaamme.


Putken jälkeisissä kieputuksissa hukuin ekakerralla kartalta, vaikka oikein onnistuinkin pyörähtelemään. Kunnon apilakuvioita, jotka taas ei sovi meille, kun ohjaajan pitää olla lähes paikallaan - kun säädettiin sain onneksi otettua muutamia askeleita niin, että Ursakin pysyi vaudissa. Paineessa sitä ajatteleekin niin monimutkaisesti ja pelkää tekevänsä väärin, etten saanut kunnolla ja rennosti vietyä kieputuksia ja putkien välissä olevia aitoja.

Nyt miettien olisi voinut toimia sellainen, että olisin irroittanut Ursan 14-hypylle, mennyt itse valssaten 15-hypyn taakse ja valssannut putken päässä. Lukossa kuitenkin työnsin Ursan 14:lle, vedin 15:lle ja putkeen ja takaaleikkasin 17-hypylle. Rennossa mielentilassa olisi tosin todennäköisesti onnistunut tälläkin suteemillä, vaan väkinäistä oli...