torstai 27. lokakuuta 2011

JATpailujen konkariluokan voitto!

Tiistaina oli tiistain treeniryhmien vuoro järjestää JATpailut. Koulutan tiistaisin, joten olin lupautunut maximöllien ja -1-luokan tuomariksi. Konkareiden aikaan sain sitten itse kisata. Koko päivä meni viidestä puoli kymppiin hallilla.

Mölliradalla starttasi kisauraansa myös kasvattisijokki Noita (Omituinen Källeröinen), joka kävi riemuissaan moikkaamassa minua ennen kuin kerkesi edes radalle. Annan ja Noidan ensimmäisen radan ensimmäinen puolisko kulki sen mukaan, kun tuomari oli Noidan mielestä vain niiiin ihana (ja omituinen, kun ei reagoinut iloitteluun millään tavalla). Loppuosuus olikin sitten jo agilityä. :) Uusintasuorituksellakin Noidan piti käydä moikkaamassa minut heti alkuun, josta käynnistyi myös aika. Anna sai kerittyä Noidan kuitenkin takaisin lähtöön ja jatko oli oikein mallikasta lukuunottamatta viimeistä putkeen menoa, kun Anna ei ohjannut ihan loppuun asti, vaan oletti Noidan irtoavan. Oikein mallikkaat kontaktit. Hyvä Anna ja Noita!! :D Tulos 24,5, josta yliaikaa +4,5 ja sijoitus 14.

Ursan kanssa startattiin konkareissa. Penttisen Maria oli rakentanut vähän erilaisen, mutta varsin hauskan radan. Ensimmäisellä yrityksellä kolmanneksi viimeisen esteen jälkeen hyl, kun otin huolimattomasti Ursan putkelta haltuun ja se luki väärälle esteelle. Uusintakierroksella tehtiin sitten nolla, jolla pärähti kirkkaasti konkareiden voitto. Hyvä me!!! Tulos 0/-23,27, sij.1./12.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kaikki toimii!

URSAN 3.LK KILPAILEVIEN AGILITYTREENIT ma 3.10
kouluttaja Heidi Turunen

Maanantaina 3.10. Heidin vetämät ratatreenit, joista jäi hyvä fiilis. Eipä mennyt kerralla putkeen koko rata, mutta kaikkiaan oikein kiva into päällä. Erityishehkutusta (taas...) puomin kontakteista. Napakka ylösmenopysähdys ja nopea alastulo, eikä lähtenyt kontaktilta, vaikka hytkyin eteenpäin Ursaa härnäten. Parempi kuin hyvä! :D

Loppupuoliskon kolme peräkkäistä välistävetoa olivat jotenkin hölmöimmän tuntuiset, mutta siltähän nämä aina tuntuu. Ilmeisesti kuitenkin näyttivät ihan sujuvilta. Kisatilanteessa olisin aika varmasti pyrkinyt hyppyjen toiselle puolelle, että olisin voinut työntää Ursaa hyppyjen taakse.

14-15 pakkopersjätöllä tai "Kangasvoilla", kuten Heidi ja treenikaverit sen nimesivät. ;) Se sujuu kyllä. Kokeiltiin myös pakkovalssi ja eipä siinäkään moittimista.

Lopuksi kokeiltiin niin, että laitettiin S:lle väännetty putki suoraksi, joka pakotti minut muuttamaan ohjaussuunnitelmaa. Alunperin otin 17-putken oikealta ohjaten, kun tiesin kerkeäväni työntämään Ursaa 18-aidalle hyvälle linjalle. S-mutkalle väännetty putki on siis todella hidas ja tiesin sen. Suoraksi vedettynä jouduin tekemään persjätön 16-17 väliin renkaalta putkeen sekä samaisen persjätön myös 17-18 väliin putkelta aidalle, kerkesin tässäkin. Heidi näytti myös Janitan ja Jaakon kurssilla oppimansa tekniikan, kun koira viedään nenästä ympyrälle. Tässä kohtaa siis otetaan koira oikeaan käteen, käsi sellaisessa asennossa ikäänkuin antamassa namia koiralle. Siitä vienti eteenpäin ja puolivalssille. Vaikea selostaa, mutta saatiin toimimaan hyvin Ursan kanssa.

Mikäs siinä. Ursan kanssa kun kokeilee ihan mitä vaan, niin aina toimii. :) On se vain huippu!

maanantai 3. lokakuuta 2011

SM- ja MM-karsintanollat kasassa!

Käytiin Mikkelissä lauantaina 1.10. kisaamassa kolme starttia Jari Tienhaaran radoilla.

A-kisassa Ursa livahti keppien ekavälistä putkeen. Täysin oma moka, kun valssasin ennen hyppyä ja ohjasin kepeille niin, että oma rintamasuunta näytti juurikin putkeen.

B-radalla tuli sitten tulosta. ;) Kisasimme kilpailunumerolla 37, joten lähes viidenkymmenen koirakon maxi3-luokassa olimme suhteellisen loppupäässä, silti onnistuimme siinä vaiheessa tekemään radan ensimmäisen nollan! Huippufiilis tottakai, vaikka viimeiset kolme estettä olivat vähän täpärällä, kun oma pää ei meinannut kestää painetta. Jälleen kerran kiittelen Ursan hyviä kontakteja päivän aikana. Vihdoin työ kontaktien uudelleen opetuksessa on tuottamassa hedelmää! B-radan nollan myötä saatiin päivän tavoitekin täytettyä eli SM- ja MM-karsintanollat kasaan vuodelle 2012! Hyvä Ursa! :D

Hyppyradalla yksi hyppy väärään suuntaan ja HYL, keskimäärin kuitenkin varsin mallikasta menoa.

A-kisa, HYL
B-kisa, 0/-1,80, sij.3./48 (nopeus 3,90m/s)
C-kisa, HYL