Dagen efter.

...ja arvaa kellä on takareidet pikkusen kipeänä eilisestä jäljenteosta. Jos haluatte tiukkaa jalkatreeniä, suosittelen jäljestystä lämpimästi.

Keskittymiskykyinen jälkikoiraoppilas.

Kun illaksi kirkastui sateisen iltapäivän päätteksi päätin tehdä tyttösille vähän jälkeä.

Lunan jälki oli jotakuinkin 50m pitkä, herkkua joka askeleella. Maa oli melkoisen märkä - ehkä jopa liian märkä...?. Luna jäljesti ihan hyvin, joskin pyöri jonkun verran ja jäljesti sivuttain. Pienet frolicin palaset olivat nameina vikatikki. Ne upposivat leikattuun peltoon niin syvälle, että namin syöminen meni kaiveluksi. Luna teki hyvin hommia kokoajan, vaikka muutamaan otteeseen kuono nousikin maasta. Täytyy seuraavalla kerralla laittaa Lunalle nameja harvemmin, ehkä joka kolmannelle askeleelle?

Ursa näytti taas mistä keskittymiskykyiset koirat on tehty. Aivan mahtavaa! :D 50m pitkän jäljen alkupuoliskolla laitoin namin joka askeleelle ja pikkuhiljaa tein kolmen askeleen namittomiakin pätkiä. Melkeinpä niillä namittomilla pätkillä oli kaikkein paras tatsi hommassa. Kesken jäljen ajamisen samalle pellolle tuli vapaana oleva nuori espanjanvesikoirauros (muistan että ollaan joskus viime talvella törmätty samaiseen perroon), ensin se ei huomannut meitä, eikä Ursakaan huomannut sitä, kun oli niin keskittynyt hommiin. Meidät huomattuaan irtokoira lähti tulemaan kohti ja haukkui vimmatusti, omistaja kiekui kuuroille korville. Uros haukkui meitä melko kauan, itse en ollut huomaavinanikaan koko otusta. Ursa kyllä katsasti vierasta koiraa, häntäkin nousi jo vastalauseen nimeksi, vaan kun sanoin rauhassa Ursalle "Jälki." ja näytin kädellä eteenpäin, sen nenä tippui samantien maahan. Taisi nostaa toisenkin kerran nenän maasta, mutta laski sen samantien kehoituksestani alas. Vaikka vieras koira louskutti vieressä, Ursa jäljesti hyvin keskittyneesti ja edeten. Olin tottakai haltioissani! :D

Jonkun verran Ursallakin oli pyörimistä alkuun, maa oli aika märkä ja namit tippuneet syvälle, lisäksi hirviä itikkalauma varmasti haittasi keskittymistä. Selkeästi se, että nameja on harvemmassa tekee jäljestämisestä sujuvampaa.

Kävi mielessä, että teen vain nämä yhdet jäljet. Vaan iskipä himo päälle tuon harvemman namien kylvämisen kanssa ja tein Ursalle vielä lyhyen n.20m jäljen. Merkille laitoin pari namia, jonka jälkeen laitoin namin vain joka kolmannelle askeleelle. Yllätysmutkakin tuli jäljelle, kun jälkeä tehdessäni olin upota n. puoli metriä leveään kuoppaan, joka oli täynnä vettä. Pakkoratkaisu oli se, että kiersin sen oikeata laitaa, nameja tiheässä pikkuaskeleilla. Taas sain hämmästyä, kun vein Ursan jäljelle. Se ei ihmetellyt yhtään, vaikkei nameja niin tiheässä ollutkaan. Se jäljesti intensiivisesti ja vauhdilla, hihnassa oli jo selvää kireyttä. Mutkankin se selvitti mennentullen. On tuo hämmästyttävä otus! :D

Pidemmät jäljet olivat 15-30min vanhentuneita (jäljen aloituksesta 30min ja lopetuksesta 15min) ja pikkujäljelle lähdettiin lähes samantien. Jäljen päässä possunkorvan pala ja toki kehuja upeasti työskenneille koirille.


Arvaa ketkä oli pikkasen väsyneitä...

...ja arvaa kuka oli pikkasen itikanpuremilla...

Herkkunuuskutusta.

Lappalaiskoirat ry.:n Keski-Suomen alajaoston kesken on ollut puhetta, että pidetään yhteisiä jälkitreenejä silloin tällöin. Tarkoituksena on pikemminkin vapaamuotoinen yhdessäharrastaminen eikä niinkään koulutus, kaikki tulevat treenaamaan ensisijaisesti omien koiriensa kanssa, vaikka toki kokeneemmat opastavat alkuun ja toimivat sormen suuhun mennessä tukena.

Oltiin Lunan ja Ursan kanssa testailemassa - ainakin omistaja jäi koukkuun... ;) Lähdettiin liikenteeseen lyhyellä, suoralla jäljellä myötätuuleen. Maasto oli Sonjan työkaverin pelto, jossa pitkähkö heinä. Ensin tein jäljen, jossa joka askeleella nakinpala. Hetken odottelu (periaatteessa ehkä alkuun n.30min, vaikka näissä treeneissä odottelu taisi olla enempi 10min luokkaa), että heinikossa leijailevat irtohajut saivat kyytiä sekä aikaa hälvetä ja varsinainen haju tamppautui syvemmälle.

Ensimmäinen yritys meni puihin. Mentiin Ursan kanssa merkille ja näytin Ursalle jäljen: "Jälki.", josta Ursa hyvin lähtikin hamuamaan nakkeja. Edessä oli odottamaton ongelma, nälkäiset muurahaiset olivat kerinneet keksiä helpon ruokapaikan. Ursa joutui syljeskelemään ihan alkuun, mutta en lähtenyt jatkamaan, muurahaisenpuremat suussa eivät taatusti tunnu kivalle ja anna mukavaa ensikosketusta jäljestämiseen... (Kova hinkuvinku Ursalla oli silti nakeille.)

Tilanne pelastettiin kuivaruoalla, repun taskuun unohtuneilla nappuloilla ja Sonjalta saamallamme kuivaherkkumixillä (nappulaa, kuivattua kanaa tms.). Tein toisen lyhyemmän jäljen (n.20m), jossa nappuloita ei ollut ihan joka askeleella - kun en tajunnut, että jo lähtötilanteessa mukanani oli ihan liian vähän nameja. Tämä tehtiin Lunan kanssa. Toinen jälki oli pidempi (n.30m) ja siinä kuivaherkkuja joka askeleella, jonka teimme sitten Ursan kanssa. Harpoin noin viisi metriä pellon reunasta, johon kohdalle laitoin merkin (vasen puoli), tamppasin pienen alueen (pari kengän leveyttä) ja laiton siihen pari namia. Etenin lyhyin askelein, kengän alle nameja laitellen (oiva jalkatreeni muuten...), loppuun jätin namipurkin tai -pussin, peitellen sen heinillä ja kasvustolla, ettei koira rupea hakemaan katsellaan. Siitä taas pitkin harppauksin pellon toiseen laitaan kenenkään jälkiä sotkematta.

Lunan jälki oli kyllä kovin lyhyt, myönnän. Jotenkin jäi sellainen olo, että se jäi kesken. Jokatapauksessa Luna jäljesti oikein mallikkaasti, alussa näytin sille jäljen lähdön ja se tajusikin jutun jujun tosi nopeasti. Koska nameja ei ollut ihan joka askeleella, niin katkoksen kohdalle sattuessa Luna ihan pikkuisen pyöri. Pari kertaa ohjastin sen takaisin jäljelle - johon Markku kyllä sanoi oikaisunsa, ihanne olisi, jos koira saisi itse oivaltaa missä jälki menee, ettei se jatkossakaan rupea tenkkapoon kohdalle sattuessa kyselemään hihnassa roikkujalta. Pääasia, ettei pyörähdys suuntaudu selän taakse, ohjaajan edessä voi pyörähtää, mutta takaisinpäin ei saisi mennä. Muistetaan näitä ohjeita seuraavalla kerralla, että antaisin työskentelyrauhan koiralle.

Ursan kanssa meni loistavasti. :) Kuten Sonja sanoi, ei olisi uskonut, että kyseessä oli neidin ensimmäinen jälki. Sen verran intensiivisesti ja tarkasti se eteni. Kertaakaan ei nenä noussut maasta ihmettelemään, huvittikin jo, miten tarkasti Ursa naposteli jokaisen namin - ihme oli, jos jäi muurahaisille evästä. ;) Kertaakaan se ei pyörinyt, ihmetellyt tai ottanut häiriötä mistään. Wau!

Nyt on sitten emännällä hinkuvinku jatkamaan jäljestystä. ;)

MARKKU JA MÖRRI (slku Peikkovuoren Ikiliikkuja).

Mörri tietää mitä pitää tehdä. Sen kanssa ollaan otettu jälkeä aivan pikkupennusta asti.Cesar-palkka viimeisellä esineellä.

SONJA JA HALTI (slku Lukumon Carvajal).

Halti ilmaisee esineet maahanmenolla.

SONJA JA JALO (slku Peikkovuoren Jalo Juntti).

Parivuotias Jalo on vasta uransa alkutaipaleilla, eikä jäljellä ole vielä esineitä.Possunkorvapalkasta Jalo sai iloiset hepulit.