Reippaat KILPA-treenit.

URSA - KILPA-RYHMÄN YHTEISTREENIT 1.3.2010
kouluttaja: kaikki ja ei kukaan, Jari kommentoi meitä

Eilen oli KILPA-ryhmän ensimmäiset yhteistreenit, koostauduttiin Polleparkkiin maanantai-iltana klo 20.00 treenailemaan. Paikalla oli 9 koirakkoa ja Minnan ehdotuksesta tehtiin rataa, joka oli bongattu Väyrysen Minnan blogista. Siellä myös selostus siitä, miten olivat Vitikaisen Tiian ohjeistamana rataa suorittaneet.


Meillä pätkä loppui 23-esteeseen, tuota viimeistä (24) putkea ei radalle roudattu ollenkaan. Pääosin tehtiin siten, miten blogissa on selitetty, mutta omin maustein.

Nämä tällaiset treenit, jotka ovat varsinaisesti kouluttajattomia osin ahdistavat itseä, kun kukaan ei ole "määrätty" pitämään silmällä ketään, niin pelko on persiissä, että, jos systeemit menee läskiksi, niin kukaan ei ole pelastamassa tilanteesta, purkamassa lukkoja niin, etten erehdy tekemään samoja mokia uudelleen ja uudelleen, ymmärtämättä mitä omassa ohjauksessa pitää muuttaa. Minna oli hyvin laittanut ennen treenejä porukalle viestiä siitä, millaista rataa mennään tekemään, joten sai hyvin oleennuttua tekemiseen ja opeteltua rataa mielessä jo ennen treeneihin lähtöä. Opettelin kyllä alunperin vain kepeille asti radan, joten loppuosaa sai sitten paukuttaa treenien aikana mieleen tosissaan. Valmistauduin huolellisella mielikuvaharjoittelulla ja päätin, että nyt mennään rataa omalla vastuulla, rohkeasti ja hyvällä asenteella. Hyvähän siitä tuli. :)

TODELLA onnistuneet treenit. Toki kävin rataa läpi mielessä moneen kertaan, jotta mielikuvissa tiesin mitä aioin tehdä, mutta siihen nähden, että kokeilin kaikkia uusia juttuja ja erilaisia ohjauksia, niin älyttömän hienosti ja hyvällä fiiliksellä meni.

Lähtötilanne oli se, että jätin Ursan aika kauas ekasta hypystä (Raunon sunnuntain koulutuksesta viisastuneena :) ) menin itse kakkoshypyn taakse, selin koiraan, oikealla kädellä merkkaus takaakiertoon. Yritin ekakerralla vipata Ursan vain oikealla kädellä selän taakse, johon Ursa kyllä lähti, mutta kaarsi liian tiukkaan heti minua kohti (tiukkakaarteisia jaakotuksia on treenattu), ettei kolmosta voinut suorittaa. Toisella yrityksellä ohjasin Ursan molemmin käsin hypyn yli, josta suoraan heitto kolmoshypyn taakse ja persjätöllä putkeen. Hienosti onnistui persjätöt. Mehän ollaan treenattu näitä tosi vähän, enkä pääosin käytä niitä meidän ohjauskuvioissa, joskus putkella, mutta pääosin ne on pois meidän repertuaarista. Pöljä ajatuskuvio olla treenaamatta jotain mitä ei osata, koska ei osata sitä sujuvasti. Kysehän on NIMENOMAAN treeneistä! Päätinpä siis, että nyt ollaan treeneissä ja persjätöt tehdään. Vaikka muuten en ole nuita käyttänytkään, niin hienosti - UPEASTI - Ursa lähti persjättöön mukaan.

Aan jälkeen takaakierto hypylle ja niinikään persjätöllä putkeen. Ursa ei vilkaissutkan Aalle, toisaalta oma linja ei näyttänyt sinne kertaakaan, enkä myöskään pyrkinyt blokkaamaan sitä itselläni (jääden koiran ja Aan väliin ja takaaleikaten putkella, silloin myös avonainen nelosputken pää on houkutuksena), vaan reippaasti ja rohkeasti putkea kohti.

Niisto 8-hypyllä onnistui kivasti, samoin niistosokkari 10-hypyllä. Ihan hyvä kommentti Kitiltä, kun olin tutustumassa rataan ja mietin kyseistä 10-11 kohtaa, pitää väistää heti siivekkeen ohi, että Ursan juoksulinja jää vapaaksi 11-hypylle ja kurvista tulee tiukka. 12-13 välistäveto ja jaakotus Aalle onnistui, se ei ehkä ollut niin hyvä ja viimeistelty, kun olisi voinut olla, hinkata en kuitenkaan halunnut.

Putken jälkeen upea layerointi okserille, tuossa oli vaarana, että koira irtoaisi kakkoshypylle tai tulisi ohjaajan tykö layeroitavan hypyn yli. Ursa ei kuitenkaan vilkuillutkaan minnekään, vaan eteni okserille juuri niin rohkean reippaasti, kun omakin kroppa näytti. Kepeillekin haki hienosti vauhdista, kepeiltä vauhdilla vedolla putkeen, itse vaan ripeästi kohti seuraavaa hyppyä. Vähän joutui kohdassa pakottamaan, taistelemaan, mutta sain kun sainkin Ursan hypylle takaakiertoon josta sujuvasti tiukalla kaarteella Aalle.

Aan jälkeen loppuosa lösähti. Kroppa kertoi Aan jälkeen putkeen, kun yritin pakkovalssilla hypyn taakse. Takaakierto 21 ja niistosokkari 22-hypylle, hienosti onnistui (Väyrysen Minnan blogiselostuksen mukaan tekivät tämän saksalaisella). Koska alkurata meni niin hienosti, niin uusittiin vain loppuosa, ohjasin 17-putkeen, saatiin 18-takaakierto aikaisempaa suoritusta sujuvammaksi ja Aan jälkeinen elämä onnistumaan. Otin sivuttaisetäisyyttä Aalla, jolloin Ursan kuono näytti luonnollisemmin 20-hypyn taakse eikä putkeen. Niistokohdassakaan ei tullut täpärää kuten ekakerralla. Hyvin luonnisti ja treeneistä jäi ihan VALTAISAN upea fiilis Ursan innokkuudesta, vauhdista, sujuvuudesta jne. ...ja omista vastaavista siinä sivussa.

Olin ajelemassa jo kotia päin Laukaasta, kun iski ahaa-elämys, että Aan jälkeisen takaakierron olisi voinut tehdä myös saksalaisella. Rupesipa melkein harmittamaan, etten tajunnut sitä treenattaessa. Tiedän kokemuksesta, että saksalaiset luonnistuu meiltä ja se ohjaus ei ehkä olisi ohjannut niin paljon putkeen. Pakkovalssi tarkoittaa aina kuljetusta, hallussapitoa ja sitä, ettei koira tiedä mihin seuraavaksi mennään. Varsinkin kyseisenlaisessa ansapaikassa voi olla tiukkaa pitää kuuma koira hanskassa. Saksalaisella olisin saanut vipattua suoraan hypyn taakse, enkä siltikään olisi ollut yhtään sen myöhemmin niistotilanteessa, sillä saksalainen vie ohjaajan siivekkeen toiselle puolelle koiran tieltä.

Treenattiin Polleparkissa ja siellä tälle vuodelle ekaa kertaa. Maneesi, jossa on melkoisen upottava pohja, joskin luksusmaisesti tilaa treenata (Kukkiksen, Viherlandian, jälkeen). Kunto riitti kuitenkin hyvin, eikä edes tullut varsinaisesti tuska ja maitohappo, mitä oletin. Varsin hyvin siis kaikin puolin.

Palkitsemis- ja virityskonstina käytin saalisleikkiä kokonaisella nakilla, joka lensi radan päätteeksi palkaksi. Tosi hyvin toimii Ursalla, nakki motivoi ahnetta neitiä. Erityisen tyytyväinen olen siitä, ettei tarvinnut oikeastaan hinkata mitään kohtaa radasta, vaan saatiin sujuvasti ja iloisella asenteella treenattua.

Virran Raunon koulutuksessa.

URSA - AGILITYKURSSI PIEKSÄMÄELLÄ 28.2.2010
kouluttaja: Rauno Virta

Oltiin eilen Pieksämäellä Hau-Hau-hallissa treenaamassa. Taasen tultiin tyytyväisyyttä puhkuen takaisin, Virran Rauno onnistui koutsaamaan taas huippufiilistä. Tykkäsin jälleen kovasti kovasti.

Viime kerran treeneistä Längelmäen Kana-Areenalla kirjoitin näin (kennel Omituinen blogi): "Agilitysyksyn 2009 kuitenkin pelasti ehdottomasti Virran Raunon agilitykurssi Längelmäellä marraskuun lopussa. Raunolta tuli hienoja kommentteja, se potki rauhallisella, kannustavalla ja asiallisella, koirakon huomioon ottavalla tavalla parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Ursa painalsi häntä putkella ja kimeä haukku raikaen pitkin hallia, vauhtia oli aivan eri lailla mitä olen tottunut - pisti vipinää omiinkin kinttuihin. Tähän päästiin niinkin yksinkertaisella neuvolla, kuin että annan Ursalle vastuuta. Ursa osaa valtavasti asioita, se on taitava ja lukee hyvin ohjauksia, ihan turhaan jään varmistelemaan, ikäänkuin seuraamaan päältä, että Ursa tekee pyydetyn. Käsky ja näyttö koiralle ja sen jälkeen itse irti tilanteesta edeten näyttämään jo uusia tilanteita radalla. Längelmäellä meno ei ollut ollenkaan totuttua, sitä että edetään Ursan kanssa samaan tahtiin ja kerkeän jokaiseen tilanteeseen varmasti, lopputuloksena varma tasainen, nätti suoritus. Liitämisessä oli liidon makua, meillä molemmilla oli Kivaa! ;)"

Eilinen rata oli varsin kiva, siinä oli haastavia paikkoja, mutta pääosin ei mennyt liian tekniseksi säheröpyörittämiseksi. Treenien rakenne oli se, että tutustuttiin rataan, jonka jälkeen jokainen suoritti radan ikäänkuin kisanomaisesti kertaalleen läpi. Lyhyt keskustelu Raunon kanssa koirakkokohtaisista ongelmakohdista ja seuraava ryhmäläinen radalle. Kun koko neljän poppoo (Ursa, lyhcol Vekku, parson Kipa ja auskel Kettu) oli käynyt kertaalleen radalla, niin käytiin porukalla läpi rata kohta kohdalta, juteltiin ohjausmahdollisuuksista, ongelmakohdista jne. jonka jälkeen kaikilla oli aikaa tutustua vielä vähän rataan ja uusin eväin radalle. Tuntuu varsin toimivalta tavalta, ainakin ero ensimmäisen ja viimeisen suorituksen välillä on huomattava..... ;)


Rauno kouluttajana (ja ohjaajana) pitää punaisena lankana ennakoivaa ohjausta. Koiran pitää tietää estettä paria ennen minne rata seuraavaksi etenee.

Aloitetaanpa radan purku ihan alusta. Ensinnäkin kannattaa jättää koira (maxi) ainakin noin seitsemän metrin päähän ensimmäisestä hypystä, silloin koira kerkeää pääsemään optimivauhtiin ennen kuin kisaradalla kello pyörähtää käyntiin, tälläkin saa jo jonkun kymmenyksen kurottua aikaa. Rata lähti niin, että koira oli just ja just mahdollista jättää sellaiseen kohtaan, että se näki kaikki kolme hyppyä suoralla. Ohjaajan kroppa näyttää jo lähdössä kolmannelle (3A) hypylle, voimakas irroitus (koiran puoleinen jalka ja käsi) kolmoselle, katse ja kädet handlaa koiraa tiukasti siivekkeen takaa kohti 3B-hyppyä, jalat kulkee jo muurin suuntaan (jalkojen liike kertoo koiralle jo ennen 3A hyppyä, että muurille ollaan menossa). Valssi ja käden liikkeellä koira muurin yli, suora linja itsellä vitoshypyn vasemman puoleista siivekettä hohti, hallittu valssi ja koira tipahtaa ihan siivekkeen lähelle ja siitä suora linja kepeille. Helposti sitä valuu liian syvälle valssailemaan, jolloin linja kepeile menee hankalammaksi ja ainakin Ursa pyrki kakkosväliin ekoilla kerroilla.

Itsellä muistamisen paikka nuissa valsseissa - edelleen. :) Toki ollaan tultu kauas väärin ajoitetuista kökkövalsseista ja siitä, kun olen viimeksi sanonut, etten osaa valssata, mutta seuraava juttu meinaa väkisin unohtua, vaikka sen tietääkin. Valssi suuntautuu aina seuraavaa estettä kohti. Helppo sanoa ja ajatella, mutta toteutuksessa on hiomista. Toki sen valssin saan tehtyä ihan nappikohtaan, jos joku sanoo, vaan pitäisi päästä siihen, että itsekin ymmärtäisi sen tehdä oikein, säästyy metrejä - niin ja sitä kallisarvoista aikaa. ;) Ei pidä valua valsseineen liian syvälle tilanteisiin vaan tehdä tiukkaa työtä (vaikka pahaa tekisi...).

Keppien jälkeen pysyteltävä pois koiran linjalta, ihan läheltä hyppyä koira putkeen ja malttia malttia malttia, itsellä oli suunnattomia vaikeuksia vain olla ja odottaa ihan aidosti paikallaan valmiusasemissa, kun Ursa suoritti putkea. Väkisin meinasi jalat ottaa siirtymää seuraavaa hyppyä kohti. Piti oikein keskittyä, suorastaan pakottaa itsensä pysymään paikallaan ja kuroittamaan hypyn yli koira haltuun, ihan läheltä oikeanpuoleista siivekettä (koiran suorituslinjasta katsottuna, kun nenä puikahtaa ulos putkesta). Nätillä kaarteella ja voimakkaalla heitolla koira hypylle ja ripeästi kohti putken toista päätä. Tämä oli meille se radan selkeästi vaikein kohta, mutta saatiin onnistumaan se kyllä Raunon vinkein todella hienosti ja tottakai tuli hieno fiilis. :D Ursa toimii kyllä mielettömän hienosti ja vikkelästi jos itse ohjaan sitä rohkeasti ja ylimääräisiä varmistelematta. Oi kun aina olisi treeneissä joku joka osaisi sanoa oikeat asiat ja potkia positiivisesti rohkeaan ohjaukseen - kaipa sitä alitajuisesti sitten pelkää epäonnistumisia niin, että peliin tulee varmistelua ja yliyrittämistä. Pöh, pöllö pääkoppa!

Ei Ursa millään kerralla puomille painaltanut, mutta itsellä oli vaikeuksia löytää linjaa niin, että puomin nousu ei ole minun tielläni. Liian pitkä vienti putkeen vaatii puomin pään kiertoa ja vastaavasti myöhästymistä seuraavassa tilanteessa. Kun Raunon vinkein sain ohjaukseen rohkeuden, niin Ursahan irtosi mielettömän kauniisti ja mulla jäi jopa ylimääräistä aikaa putken jälkeen. Kyllä siinä kiekaisten tuuletteli hyvää mieltä! :D

13-hypylle rauhoitus, Ursa vastakkaisella kädellä siivekkeen ympäri tiukalla kaarteella ja edelleen rauhoitus puomin nousukontaktille. Vaikka viimeinen kerta oli meille se sujuvin, nopein, kuumin jne. niin Ursa pysähtyi hienosti nousulle ja jatkoi luvalla. Toki voin itseänikin taputtaa selkään, kun sain pidettyä pääni kasassa ja oltua rauhassa, kiirehtimättä tilanteessa. Alastulokontaktin jälkeen valssi (ekakerralla tein takaaleikkauksen puomin ja hypyn väliin, joka toimi myös, joskin oli ehkä hitaampi), lupa hypylle, koiraa vähän haltuun vastakkaisella ja yhdessä suorittaen Aalle. Tähän kohtaan Rauno vinkkasi yhden ohjaustavan, jota täytynee joku kerta kokeilla. Pysytään puomin oikealla puolella, vipataan koira vasemmalla kädellä yli (käsi näyttää jopa oikean siivekkeen oikealle puolelle, hypyn ohi) ja poispäin kääntäen Aalle, ohjaaja ei mene hyppyjen väliin ollenkaan, vaan liikkuu ripeästi kohti Aata, layeröiden väliin jäävän hypyn. Täytyy testata joku kerta, Ursalle kyllä sopii pääosin hyvin nämä yhdessä tehdyt ohjauskuviotkin, joten päädyttiin tuohon valssiratkaisuun radalla.

Lopussa ei mitään ihmeellistä, valssi Aan alastulolla ohjaus hypyn taakse ja renkaalle.

Tosi hyvät treenit kaiken kaikkiaan, Ursa oli todella Upea! Sovelsin Ellun pitämän viettiagin pohjalta ja herättelin Ursan ennen lähtöä kokonaisella nakilla, härnäten saalistusta, joka sitten lensi radan päätteeksi palkaksi. Tämä oli varmasti varsin hyvä ratkaisu, Ursa oli inostuneen iloinen ja täpäkkänä tilanteissa. Väliajoilla, kun juteltiin kuvioista Raunon kanssa, laitoin Ursan paikkamakuuseen ja hämmästyttävän skarppina Ursa makasi, pää korkealla sfinksinä, eikä yhtään nuuskutellut ympäriinsä. Kaikkiaan Ursalla oli ihanteellinen vire päällä tehdä töitä, tuollainen mieliolo pitäisi saada viritettyä kaikkiin treeneihin (ja kisoihinkin).

KIITOS!

Talvikauden päättäjäiset.

URSA - 3.LK KILPAILEVIEN AGITREENIT 17.2.2010
kouluttaja: Jari Hokkanen

Tämän talvikauden viimeiset treenit, ensi viikolla ei ole treenejä ja kohtsillään alkaa kevätkausi Polleparkissa, maneesissa Laukaan puolella, jossa treenataan Ursan kanssa sunnuntai-aamupäivisin Julian ja Heidin toimiessa kouluttajina.

Nämä treenit pyrin ottamaan viettimielellä, kunnollinen rataantutustuminen ja Ursa pääsi autosta halliin vasta suorittamaan. Herättelin sen ulkona, vilautin lelua ja menoksi. Aika innokkaasti teki neitokainen kieltämättä töitä, vaikka paljon on säätöä sen suhteen, että osaan itse pitää vireen yllä. Jarin kanssa korjausehdotuksia jutellessa treenin välissä laitoin Ursan paikkamakuuseen - kyllä sekin Ursaa purkasi, laski siis virettään haistelemalla jne. mutta ei ihan samaa vaikutusta kuin yleensä toteutuvalla haahuiluhaistelulla.

Kivalla sykkeellä tehtiin töitä. Radalla oli neljä kontaktiestettä, kaksi kertaa puomi ja kaksi kertaa Aa (hyvät kontaktit muuten puomilla, sekä ylösmennessä, että alastullessa, kontaktityöstö on tuottanut tulosta :) ). Jostain syystä Ursa rupesi ottamaan Aata aika huonosti, otti kontaktin, mutta pysähtyi vasta maassa. Otettiin muutama kerta vietillä hypyn takaa ja onnistumaankin saatiin. Pysyipä näppärän tytön häntäkin ylhäällä, että skarppina oli.

Vaikeimmaksi kohdaksi muodostui viimeisen Aan suorittamisen jälkeen hypylle irroitus ja raju kiihdytys putkeen, että kerkeää sopivasti ohjaamaan Ursan takaakierrolle putken jälkeen. Ensin Ursa luki puomille, toisellakin kerralla kaarroksen kautta, kolmannella kerralla itse horjahdin jne. Onnistuttiin me silti... ;) ...joskin viimeisellä kerralla tönäisin itse putken jälkeisen hypyn siivekettä tiputtaen riman. Läksittiin silti hallista hyvillä mielin, Ursaa palkiten.

Tuo vietin nosto toimii Ursalla näemmä hyvin myös nakilla, varsinkin sen jälkeen kun lelu ei ole enää kiinnostava (kontaktilla namipalkkauksen jälkeen, vietin laskiessa, radan edetessä jne.), niin nami säilyttää edelleen arvonsa.

Hippa tokoilee.

Kirjoittelin Omituisella puolella Hipan ekasta tokokerrasta 24.1. Pätevät tokolupaus siskokset.. Viikko sitten sunnuntaina, 7.2., oli tyypin toinen kerta tokoa niinikään K-S Lappalaiskoirien tokotreeneissä. Tällä kertaa meitä vedätti Sonja ja saatiin speciaaliopetusta jälleen kerran kera siskosten, Hipan ja Noidan, muita pentuja ei ollut paikalla.

Lähdettiin liikenteeseen kentällisellä leluja. Jippii, lelumaa!!! :D Maassa oli tasaisen epätasaisesti ripoteltu esineitä, palloja, patukoita, solmunaruja, hanskoja jne. Koiran kanssa piti pujotella ja kieputella rataa ees taas ilman, että koira sai koskea esineisiin, pyrittiin hakemaan koiran suunnalta kontaktia ja palkkaamaan siitä. Hyvin Hippa piti kontaktia yllä, pariin otteeseen pyrki nuuhkailemaan leluja, mutta kun pysähdyin eikä se päässyt toteuttamaan mielitekojaan, niin aika nopeasti tyyppi tyytyi yhdessä kuljeskeluun ja nakin tipahteluun taskusta. Toisella kierroksella ohjaajan piti ottaa kiintopisteeksi jokin lelu, jonka tykönä pyydettiin koira istumaan, kehuttiin ja vapautettiin lelulle, tätä lelua sitten kannustettiin kantamaan. Hippa ei heti tajunnut jutun jujua, oli vähän öö-kirjaimena, kun just äsken oltiin estetty sitä pääsemästä lelujen tykö ja nyt sen olisi pitänyt sitten kiinnostua niistä. Eipä mitään, ei se niin vakavaa. :) Voisi pitää monessa tapauksessa mielessä ettei vaadi liikaa, pikku-pikku palasista palkita ja edetä siitä vähitellen. Nytkin oletin Hipan kantavan lelua kauemmin, enkä palkannut lyhyemmästä kantamisesta - no kantaa se silti, joten toivoa on esim. noudon suhteen.

Seuraamisessa täytyy keskittyä tosissaan omaan asentoon. Kumarrun kuulemma helposti koiran suuntaan kääntäen rintaa (agilitytermein laseria :) ) koiraa kohti, jolloin koiran seuraamisasento kääntyy vinoon. Pitäisihän minun jo agilitynkin treenaamisen tiimoilta tietää rintamasuunnan merkitys! ;) Selkä suorana eteenpäin ja nakkia vasemmalla kädellä koiran suuhun - on se helppoa (kun elikkäs jos sen osaa)...

Hippa pääsi myös elämänsä ensimmäistä kertaa hyppimään tokoesteen yli. Eihän se luonnostaan suju, tietenkään. Ensin mentiin yhdessä yli ja sen jälkeen kouluttajan (Niina oli myös paikalla, miellä oli siis kahdelle pentukoiralle yhteensä kaksi vetäjää, luksusta) luo kutsuna. Hippa paineli innoissaan yli kaikki toistot (ehkä viisi toistoa?), loppukerroilla pyysin sitä istumaan ja käskyllä "yli." se sai mennä hakemaan nakkia. Josko se silta näiden asioiden ja käskyjen välille pikkuhiljaa muodostuisi.

Olivat järjestäneet meille myös rapisevan alustan. Maassa oli painojen alla jätesäkki, josta käveltiin ensin koiran kanssa ihan vain yhdessä yli. Sitten pyydettiin koira istumaan alustalla, palkattiin ja vapautettiin, lähdettiin alustalta. Maahanmenoa ollaan vähän treenattu tässä koulutuskertojen välissä ja nyt otettiin sitä myös pariin kertaan rapisevalla alustalla, hyvin Hippa lähti tekemään, vaikka tietysti (immeisensä treenauslaiskuudesta johtuen) joudun avustamaan sitä vielä paljon. Pari viimeistä kertaa otettiin luoksetuloina jätesäkin yli. Hippa ei ollut millänsäkään jätesäkistä, siihen se luiskahteli (jätesäkki siis myös liikkui askeleiden alla, lumisella parkkiksella) jokaisella kerralla ihan tyynenä, ei näkynyt ihmetystä pienen reippaan koiran päässä. Kiva juttu. :) Sonja kehuikin siskoksia ja sanoi miten metka on nähdä kaksijakoisuus koirissa, toiset ovat ihan kauhuissaan rapinasta tassujen alla ja toiset eivät ole moksiskaan.

Muutama luoksetulo vielä loppuun, lelumeren ollessa häiriönä, luoksetulo siis leluilla ripotellun kentän läpi. Pikkutyyppi paineli iloisesti tykö ja viimeisen kerran jälkeen sai ottaa palkaksi kentältä jonkin lelun. tietysti luvan kanssa. :) Loppuaika menikin sitten leikkiessä ja leluja repiessä ja toinen toistensa leluista kiinnostumalla: "Systerillä on ihan saletisti parempi aarre! Ihan takuulla!!"

Kivaa oli jälleen. :) Mitä Noitaa pidin sivusilmällä, niin samankaltaista menoa oli taas siskoksilla. Noita innostui leluista ja erityisesti pehmeästä nahkapatukasta ja hienosti kantoi sitä, ylpeydellä. Paljoaa ei ei keritty jäädä siskosten kesken painimaan, kun mulla oli kiire viedä Hippa kotia, vetää napaan jotain syömistä ja mennä palaveeraamaan agilityn tiimoilla KILPA-ryhmän toiminnasta ja siitä mitä haluamme, millaista treeniä, kuinka usein, kuinka suurin panoksin jne.

Wii aar bäk!

Ja kyllä, ajattelin ihan josko sitä aktivoituisi treenien ylöskirjaamiseenkin taas piiiitkästä aikaa, jotenkin se taannoin jäi siihen, kun treenejä ja kisoja rupesi olemaan sen verran paljon, ettei raportoimaan kerennyt, sitten iski ahdistus, eikä kyennyt millekään. Tuttu tunne... ;)

Muutamia kisa- ja teenausraportteja on ollut esillä tässä välissäkin, bongattavissa Omituisella puolella:

1.2.2010 Hullut Hyvinkäällä.
30.12.2009 Ursan agisyksy.
6.9.2009 PM-4 2009.
16.8.2009 Kuopion agit.
10.8.2009 Agilityn rotumestaruus, Vaasa.
25.7.2009 Rapa-agia Mikkelissä.
27.6.2009 Kohti vuoden 2010 SM-kisoja.
15.6.2009 SM-agility 2009, Tornio.
10.5.2009 Ursan ensimmäinen AVA-kiinnitys!! :D
28.4.2009 Vuoden 2008 Agilitykoira III.
13.4.2009 AGILITYKOIRA 2008 - Nutukas Ursula.
12.1.2009 Vuoden 2009 MM-karsintanollat koossa!

Pääosin pyrin keskittymään tulevassa treeni- ja kisaraportoinnissa Ursaan, josko sen priorisoisi ykköseksi, niin muita voi kirjailla ylös jos ja kun kerkeäminen antaa myöten.

Viettiagilityaatoksia.

URSA - KILPA-RYHMÄN VIETTIAGILITY 14.2.2010
kouluttaja: Elina Will

Ensimmäiset KILPA-ryhmän (tavoitteellisesti tähtäimessä tämän vuoden 2010 ja ensi vuoden 2011 Agilityn SM-kisat sekä maajoukkuekarsinnat) treenit. Päästiin "vietti-agilityn" saloihin, kun Willin Ellu veti meille treenejä. Tietysti viettien maailma on niin moninainen, että jäljille pyrittiin vain pintaraapaisulla, mutta kiinnostavaa oli silti kaikkinensa. Mulla on Julialta lainassa Mujusen Salmen kirjoittama Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirja, tietysti pitää lukea sitä nyt iltaluksemiseksi. ;)

Lyhyen, pienen teoriaosuuden jälkeen siirryttiin samantien toteuttamaan. Ihan ensimmäiseksi, meidän leikissä ja mun tavassa sytyttää Ursa lelulla on vika, ensiksi se, että annan Ursan purra kiinni, toiseksi leikki kestää ihan liian pitkään - kylläännyttää koiraa turhaan, varsinkin kun kyse on kuitenkin ei niin vietikkäästä koirasta (verraten esimerkiksi bortsuihin, belggareihin, kelpieihin jne.). Leikin pitää olla sähäkkää, lelu pakenee koiraa, eikä koira saa keritä käydä kiinni. Kun vietti nousee, samantien räjähtävä lähtö esteille ja koira puree kiinni leluun vasta palkkausvaiheessa. Tässä tapauksessa hyppy-hyppy-hyppy-putki-hyppy-suoran jälkeen, tässäkin lelu pakenee kokoajan, koira saa juosta leluun kiinni tai vastaavasti se heitetään koiran menosuuntaan. Tässä palkkausvaiheessakin koiran voi antaa tehdä pari kolme saalishyppyä lelua kohti saavuttamatta sitä. Käännöksissä voi palkata leluun tai vain käyttää sitä esillä ilman purua.

Toinen juttu, mikä meitä varten pitää pistää korvan taakse. Ursan vietti ja vire laskee, kun se "hengailee" treenihallissa tai -kentällä, sen pitäisi odotella vuoroaan täysin poissa, autossa tai ainakin häkissä viltillä peitettynä. Se ei saisi "syödä nälkäänsä" elikkäs katsella, kun muut suorittaa, saada agilityärsykkeitä ja kyllääntyä niistä, vaan se pitäisi ottaa suoraan tekemään, vietin nosto ja radalle. Samoin suorituksen jälkeen samantien pois, jotta se yhdistää tekemisen meiningin tunnetilakseen treeneissä. Aikaisemmin jo olen huomannut, että mm. juttelut kouluttajan kanssa treenien lomassa ovat myrkkyä Ursan vauhdille ja innokkuudelle. Pitää tästedes laittaa se suorittamaan jotain tiettyä tehtävää siksi aikaa, kun jutellaan kouluttajan kanssa, paikkamakuuseen esimerkiksi, treenikaverin kävelytettäväksi tms. Joku selkeä toimintamalli pitänee ottaa käyttöön.

Nämä ne päälimmäiset tämän päivän viettiagilitystä. Seuraavan kerran samalla aiheella 24.2. Koska KILPA-ryhmäläisiä on tällä hetkellä yhteensä melkein parikymmentä ei tietenkään kaikille voi sopia samat teeniajat, joten tänään paikalla oli vain osa porukasta. Ensi kerta on pääosin niitä varten jotka ei tänään päässeet treeneihin, mutta kertaamaankin saa mennä, joten voi olla, että ilmaannutaan silloinkin vietteilemään.

Leikistä vielä, jota täytyy "treenata" kotona ja lenkillä nyt, kun vähän tietää miten sen "oikeasti", koiraa paineistamatta, pitäisi tapahtua. Koiraa voi haastaa, kun se tuo lelua tykö revittäväksi, sitä voi töniä kauemmas, jolloin tuloksena on yleensä entistä voimakkaampi lelun tyrkyttäminen koiran suunnalta. Koiraa voi haastaa hyppäämään ihmistä kohti, saalistamaan lelua korkeammalta jne. Tällainenkin saalisleikki rupeaa etenemään hurjemmaksi ajan kanssa. Leikki parantaa itsetuntoa ja toisaalta koira ei paineistu niin helposti esim. kontakteilla tms. kun ohjaaja kumartuu kohti, kun koira on oppinut "ottamaan mittaa ohjaajasta" jo leikissä.

IV HuPiJa-2009 - Huotari Petteri

Aivan loistavaa! Oltiin eilen Ursan (ja muiden HuPiJalaisten) kanssa Huotarin Peten koulutuksessa Pieksämäellä. Lähtökohtien takia odotukset eivät olleet suuria, kuukauden agitauko, jota ennen pienoinen motivaation ja uskon puute agilityyn sekä oma tukalaa oloa aiheuttava flunssa muodostivat puitteet, asetelmat, joissa ei toiveet onnistumisesta olleet kovinkaan korkealentoisia.

Taaspa sai kuitenkin todeta, jotta toisin kävi. Ursahan oli "ihan kuin eri koira", kuten Pete sanoi (oltiin lokakuussa viimeksi Peten koulutettavana, niinikään HuPiJa-projektin tiimoilta). Ursassa oli ennenkaikkea vauhtia, intoa ja ruutia. Rata oli tietenkin kohtuu haastava, mutta ei pahalla tavalla, mitään lällärirataa haluakaan tehdä, erityisestikään silloin, kun vetäjänä on joku jota kunnioitan kovasti agilityvalmentajana. Radalla oli 32 estettä, joista ensimmäisen meille kuuluvan vartin pätkän aikana suoritettiin esteet 1-19 ja toisella vartin pätkällä esteet 15-32.

1-19

Arvatenkin ensimmäinen yritys meni vouhkaamiseksi, Ursassa oli enempi vauhtia mitä osasin odottaa ja käsistähän se lähti... (Positiivinen juttuhan se vain on. ;) ) Toki siellä oli ohjauksellisesti hyviäkin pätkiä, mitä nyt kävi hyppimässä ylimääräisiä esteitä väliin, haki putken väärän pään jne. Olin täysin välittämättä virheistä ja uskon, ettei Ursakaan virheiden paikkoja huomannut (tätä tähdennetään, koira ei saa tietää, kun virhe tulee - positiivinen asenne ennen kaikkea). Loistava kohta loppuun, elikkäs 17 hypyn tein poispäin käännöllä, koira pituuden jälkeen oikeaan käteen tiukasti ja sillä poispäin kääntö esteen taakse.

Koska ensimmäinen versio meni iloiseksi - ja hauskaksi, kyllä - sähläämiseksi, niin säätövaraa oli paljon. Ensimmäinen valssi 2-3 välissä onnistuu hienosti ja oikeaan aikaan, 3-4 välin valssia säädettiin. Kutoshypyn takaakierto onnistui hyvin uloimman siivekkeen ympäri, ensin tein 7 hypyn takaisinkierron sisemmän siivekkeen ympäri, mutta päivän suoraviivaiselle turbo-Ursalle sopi paremmin ulomman siivekkeen kierto.

Ongelmallisimmaksi kohdaksi näytti muodostuvan hankala kepeille meno. Tähän saatiin kuitenkin lopulta oikein kivaa Ahaa-elämystäkin aikaiseksi - onneksi. Koira kiertämään 9 takaa ja oma sivuttain solahdus ahtaaseen hyppyväliin, koira ohjaajan editse kepeille. Ongelmallisinta oli tuo sivuttain solahdus, joko jäin liiaksi kökkimään paikalleni, menin väärässä asennossa, en huomioinut koiraa tme. Vihdoin sain aikaiseksi sen pysähtyneen hetken, kun katsoin Ursaa ja ei ollut kiire minnekään, Ursakaan ei silloin hakenut väärille esteille. Rauhallinen maltti, kunnes koira on aloittanut pujottelun ja jatkamaan. (Sivuttain solahdus siis vasen kylki edellä, jolloin koira lähtee kepeille ohjaajan edeltä.)

Toinen vaikeahko kohta oli kepeiltä putkeen meno, Ursa haki ainakin pariin kertaan toistaen väärään (eli loogiseen, joka oli suoraan nenän edessä) päähän putkea. Jahka maltoin taas ottaa oman rintamasuunnan tarpeeksi oikealle ja Ursan tiukemmin oikeaan käteen, josta hyvissä ajoin päästö oikeaan putken päähän.

Kolmas (kyllähän näitä lopulta olikin... ;) ) säädön paikka oli 12-14. Hyvin ajoitettu valssi 12-13 väliin, 13 hypyn jälkeen koiralle vasenta kättä, jolla sylkkärillä 14-hypylle.

15-32

Tämä pätkä olikin sitten se itse täydellisyys. :D Ekayrittämällä päästiin samantien loppuun asti, ilman takkuja, radan unohtamista, vääriä hyppyjä, haparointia tai mitään. Aivan loistavaa, taitavaa ja mahtavaa! Kehuipa Petekin, naureskeli jo, että se oli siinä, ei tarvitse sanoa tai säätää mitään.

Ei nyt sentään, hienosäätöähän on aina. Kaikkiaan voi kuitenkin olla vain tyytyväinen siihen miten hienosti pätkä meni.

Ensimmäinen tyytyväisyyden hetki oli siinä, kun Ursa epäuskostani huolimatta irtosi 19 hypyn jälkeen 20-putkeen niin, että saatoin juosta 11/28-putken avoimempaa puolta niin, että kerkesin hyvin seuraaville ohjauksille. Sen verran hienosäätöä tähän Peten kertomasta, että otan Ursan 18-hypyltä alas vähän lähempää, jätän itseäni varten matkaa ja avoimen reitin putkelle. 4-5 askelta on se matka, minkä koira tarvitsee saattoa seuraavaan esteeseen, jotta se osaa lukita sen, samoin kun ohjaajan kropan suunta (napa) on menossa samaan suuntaan kuin koiran täytyy mennä, vaikka sivuttaisliike olisikin jo seuraavaan suuntaan.

Omassa ratasuunnitelmassa ja ensimmäisellä onnistuneella kerralla vein 21-23 siten, että olin esteiden sisäpuolella ja otin Ursan ohjaukseen takaakierroilla. Eihän niissä mitään vikaa ollut, päinvastoin ne toimivat Ursalla oikein hyvin. Saatiin kuitenkin tälle kohtaa ihan uudenlaista tekniikkaa, kun otettiin kohta poispäinkäännöksillä - jotka toimii Ursalla, mikä sitten näkyi jo esimerkiksi loistavasti onnistuneina 17-hypyn takaakiertoina. Säätämistähän se alkuun oli, en meinannut millään vauhdissa muistaa sitä, että piti ryhtyä jollekin muulle kuin valssille ja takaakierroille. Ajoitus oli ensalkuun myös vähän pyllystä, mutta saatiinhan onnistumaan hienosti näilläkin - harjoitustahan se vaatii meiltä molemmilta. Voidaan treenata tätä kohtaa helposti kolmella hypyllä ihan viikottaistreeneissäkin. Napaa vain käyttöön. Käsi maata myöten ja pienillä liikkeillä, helposti käsi heilahtaa liian ylös, jolloin se ei enää kerro koiralle mitään - moni koira pyörähtää siinä vaiheessa väärää kautta ympäri.

Irrotus 25-hypylle ja vastaan 26 hypyn takaa, josta valssipyörähdys ja putkeen rohkealla viennillä. 29:lle tein reippan vekin, jolla sain linjan oikeaksi, koira sylikäännöllä 31-hypylle. Jälleen pieni käden liike riittää ja käteenoton täytyy tapahtua 30-hypyn siivekkeen muodostaman suoranlinjan aidan puolella, kun koiran neä on kääntynyt siivekkeen ympäri se tajuaa jo, että 31 hypätään tältä puolen. Näinpä joidenkin (Essi ja Yoyo) tekevän niinkin, että valssilla koiran ohi 29-hypyllä ja 30 ja 31 takaakiertoina, näytti toimivan niinkin.

Erittäin tyytyväinen jälleen Peten valmennukseen, oli kivaa, eikä hampaankoloon jäänyt mitään. Iloinen olen siitä, että pystyin itse suhtautumaan positiivisesti virheisiin, enkä jäänyt mähystämään niitä. Tosi hyvä mieli!

Kuntokin kesti ihan hyvin, vaikka hulluksi itsensä kieltämäätä tunsin, kun flunssaisena lähdin treenaamaan. En kuitenkaan mistään hinnasta tohtinut jättää valmennusta väliin, joten - pää kainalossa. (Miten niin agility vienyt mennessään!?)

Alla Peten ensimmäisen HuPiJan ratapiirros.