Reippaat KILPA-treenit.

URSA - KILPA-RYHMÄN YHTEISTREENIT 1.3.2010
kouluttaja: kaikki ja ei kukaan, Jari kommentoi meitä

Eilen oli KILPA-ryhmän ensimmäiset yhteistreenit, koostauduttiin Polleparkkiin maanantai-iltana klo 20.00 treenailemaan. Paikalla oli 9 koirakkoa ja Minnan ehdotuksesta tehtiin rataa, joka oli bongattu Väyrysen Minnan blogista. Siellä myös selostus siitä, miten olivat Vitikaisen Tiian ohjeistamana rataa suorittaneet.


Meillä pätkä loppui 23-esteeseen, tuota viimeistä (24) putkea ei radalle roudattu ollenkaan. Pääosin tehtiin siten, miten blogissa on selitetty, mutta omin maustein.

Nämä tällaiset treenit, jotka ovat varsinaisesti kouluttajattomia osin ahdistavat itseä, kun kukaan ei ole "määrätty" pitämään silmällä ketään, niin pelko on persiissä, että, jos systeemit menee läskiksi, niin kukaan ei ole pelastamassa tilanteesta, purkamassa lukkoja niin, etten erehdy tekemään samoja mokia uudelleen ja uudelleen, ymmärtämättä mitä omassa ohjauksessa pitää muuttaa. Minna oli hyvin laittanut ennen treenejä porukalle viestiä siitä, millaista rataa mennään tekemään, joten sai hyvin oleennuttua tekemiseen ja opeteltua rataa mielessä jo ennen treeneihin lähtöä. Opettelin kyllä alunperin vain kepeille asti radan, joten loppuosaa sai sitten paukuttaa treenien aikana mieleen tosissaan. Valmistauduin huolellisella mielikuvaharjoittelulla ja päätin, että nyt mennään rataa omalla vastuulla, rohkeasti ja hyvällä asenteella. Hyvähän siitä tuli. :)

TODELLA onnistuneet treenit. Toki kävin rataa läpi mielessä moneen kertaan, jotta mielikuvissa tiesin mitä aioin tehdä, mutta siihen nähden, että kokeilin kaikkia uusia juttuja ja erilaisia ohjauksia, niin älyttömän hienosti ja hyvällä fiiliksellä meni.

Lähtötilanne oli se, että jätin Ursan aika kauas ekasta hypystä (Raunon sunnuntain koulutuksesta viisastuneena :) ) menin itse kakkoshypyn taakse, selin koiraan, oikealla kädellä merkkaus takaakiertoon. Yritin ekakerralla vipata Ursan vain oikealla kädellä selän taakse, johon Ursa kyllä lähti, mutta kaarsi liian tiukkaan heti minua kohti (tiukkakaarteisia jaakotuksia on treenattu), ettei kolmosta voinut suorittaa. Toisella yrityksellä ohjasin Ursan molemmin käsin hypyn yli, josta suoraan heitto kolmoshypyn taakse ja persjätöllä putkeen. Hienosti onnistui persjätöt. Mehän ollaan treenattu näitä tosi vähän, enkä pääosin käytä niitä meidän ohjauskuvioissa, joskus putkella, mutta pääosin ne on pois meidän repertuaarista. Pöljä ajatuskuvio olla treenaamatta jotain mitä ei osata, koska ei osata sitä sujuvasti. Kysehän on NIMENOMAAN treeneistä! Päätinpä siis, että nyt ollaan treeneissä ja persjätöt tehdään. Vaikka muuten en ole nuita käyttänytkään, niin hienosti - UPEASTI - Ursa lähti persjättöön mukaan.

Aan jälkeen takaakierto hypylle ja niinikään persjätöllä putkeen. Ursa ei vilkaissutkan Aalle, toisaalta oma linja ei näyttänyt sinne kertaakaan, enkä myöskään pyrkinyt blokkaamaan sitä itselläni (jääden koiran ja Aan väliin ja takaaleikaten putkella, silloin myös avonainen nelosputken pää on houkutuksena), vaan reippaasti ja rohkeasti putkea kohti.

Niisto 8-hypyllä onnistui kivasti, samoin niistosokkari 10-hypyllä. Ihan hyvä kommentti Kitiltä, kun olin tutustumassa rataan ja mietin kyseistä 10-11 kohtaa, pitää väistää heti siivekkeen ohi, että Ursan juoksulinja jää vapaaksi 11-hypylle ja kurvista tulee tiukka. 12-13 välistäveto ja jaakotus Aalle onnistui, se ei ehkä ollut niin hyvä ja viimeistelty, kun olisi voinut olla, hinkata en kuitenkaan halunnut.

Putken jälkeen upea layerointi okserille, tuossa oli vaarana, että koira irtoaisi kakkoshypylle tai tulisi ohjaajan tykö layeroitavan hypyn yli. Ursa ei kuitenkaan vilkuillutkaan minnekään, vaan eteni okserille juuri niin rohkean reippaasti, kun omakin kroppa näytti. Kepeillekin haki hienosti vauhdista, kepeiltä vauhdilla vedolla putkeen, itse vaan ripeästi kohti seuraavaa hyppyä. Vähän joutui kohdassa pakottamaan, taistelemaan, mutta sain kun sainkin Ursan hypylle takaakiertoon josta sujuvasti tiukalla kaarteella Aalle.

Aan jälkeen loppuosa lösähti. Kroppa kertoi Aan jälkeen putkeen, kun yritin pakkovalssilla hypyn taakse. Takaakierto 21 ja niistosokkari 22-hypylle, hienosti onnistui (Väyrysen Minnan blogiselostuksen mukaan tekivät tämän saksalaisella). Koska alkurata meni niin hienosti, niin uusittiin vain loppuosa, ohjasin 17-putkeen, saatiin 18-takaakierto aikaisempaa suoritusta sujuvammaksi ja Aan jälkeinen elämä onnistumaan. Otin sivuttaisetäisyyttä Aalla, jolloin Ursan kuono näytti luonnollisemmin 20-hypyn taakse eikä putkeen. Niistokohdassakaan ei tullut täpärää kuten ekakerralla. Hyvin luonnisti ja treeneistä jäi ihan VALTAISAN upea fiilis Ursan innokkuudesta, vauhdista, sujuvuudesta jne. ...ja omista vastaavista siinä sivussa.

Olin ajelemassa jo kotia päin Laukaasta, kun iski ahaa-elämys, että Aan jälkeisen takaakierron olisi voinut tehdä myös saksalaisella. Rupesipa melkein harmittamaan, etten tajunnut sitä treenattaessa. Tiedän kokemuksesta, että saksalaiset luonnistuu meiltä ja se ohjaus ei ehkä olisi ohjannut niin paljon putkeen. Pakkovalssi tarkoittaa aina kuljetusta, hallussapitoa ja sitä, ettei koira tiedä mihin seuraavaksi mennään. Varsinkin kyseisenlaisessa ansapaikassa voi olla tiukkaa pitää kuuma koira hanskassa. Saksalaisella olisin saanut vipattua suoraan hypyn taakse, enkä siltikään olisi ollut yhtään sen myöhemmin niistotilanteessa, sillä saksalainen vie ohjaajan siivekkeen toiselle puolelle koiran tieltä.

Treenattiin Polleparkissa ja siellä tälle vuodelle ekaa kertaa. Maneesi, jossa on melkoisen upottava pohja, joskin luksusmaisesti tilaa treenata (Kukkiksen, Viherlandian, jälkeen). Kunto riitti kuitenkin hyvin, eikä edes tullut varsinaisesti tuska ja maitohappo, mitä oletin. Varsin hyvin siis kaikin puolin.

Palkitsemis- ja virityskonstina käytin saalisleikkiä kokonaisella nakilla, joka lensi radan päätteeksi palkaksi. Tosi hyvin toimii Ursalla, nakki motivoi ahnetta neitiä. Erityisen tyytyväinen olen siitä, ettei tarvinnut oikeastaan hinkata mitään kohtaa radasta, vaan saatiin sujuvasti ja iloisella asenteella treenattua.