Hippa tokoilee.

Kirjoittelin Omituisella puolella Hipan ekasta tokokerrasta 24.1. Pätevät tokolupaus siskokset.. Viikko sitten sunnuntaina, 7.2., oli tyypin toinen kerta tokoa niinikään K-S Lappalaiskoirien tokotreeneissä. Tällä kertaa meitä vedätti Sonja ja saatiin speciaaliopetusta jälleen kerran kera siskosten, Hipan ja Noidan, muita pentuja ei ollut paikalla.

Lähdettiin liikenteeseen kentällisellä leluja. Jippii, lelumaa!!! :D Maassa oli tasaisen epätasaisesti ripoteltu esineitä, palloja, patukoita, solmunaruja, hanskoja jne. Koiran kanssa piti pujotella ja kieputella rataa ees taas ilman, että koira sai koskea esineisiin, pyrittiin hakemaan koiran suunnalta kontaktia ja palkkaamaan siitä. Hyvin Hippa piti kontaktia yllä, pariin otteeseen pyrki nuuhkailemaan leluja, mutta kun pysähdyin eikä se päässyt toteuttamaan mielitekojaan, niin aika nopeasti tyyppi tyytyi yhdessä kuljeskeluun ja nakin tipahteluun taskusta. Toisella kierroksella ohjaajan piti ottaa kiintopisteeksi jokin lelu, jonka tykönä pyydettiin koira istumaan, kehuttiin ja vapautettiin lelulle, tätä lelua sitten kannustettiin kantamaan. Hippa ei heti tajunnut jutun jujua, oli vähän öö-kirjaimena, kun just äsken oltiin estetty sitä pääsemästä lelujen tykö ja nyt sen olisi pitänyt sitten kiinnostua niistä. Eipä mitään, ei se niin vakavaa. :) Voisi pitää monessa tapauksessa mielessä ettei vaadi liikaa, pikku-pikku palasista palkita ja edetä siitä vähitellen. Nytkin oletin Hipan kantavan lelua kauemmin, enkä palkannut lyhyemmästä kantamisesta - no kantaa se silti, joten toivoa on esim. noudon suhteen.

Seuraamisessa täytyy keskittyä tosissaan omaan asentoon. Kumarrun kuulemma helposti koiran suuntaan kääntäen rintaa (agilitytermein laseria :) ) koiraa kohti, jolloin koiran seuraamisasento kääntyy vinoon. Pitäisihän minun jo agilitynkin treenaamisen tiimoilta tietää rintamasuunnan merkitys! ;) Selkä suorana eteenpäin ja nakkia vasemmalla kädellä koiran suuhun - on se helppoa (kun elikkäs jos sen osaa)...

Hippa pääsi myös elämänsä ensimmäistä kertaa hyppimään tokoesteen yli. Eihän se luonnostaan suju, tietenkään. Ensin mentiin yhdessä yli ja sen jälkeen kouluttajan (Niina oli myös paikalla, miellä oli siis kahdelle pentukoiralle yhteensä kaksi vetäjää, luksusta) luo kutsuna. Hippa paineli innoissaan yli kaikki toistot (ehkä viisi toistoa?), loppukerroilla pyysin sitä istumaan ja käskyllä "yli." se sai mennä hakemaan nakkia. Josko se silta näiden asioiden ja käskyjen välille pikkuhiljaa muodostuisi.

Olivat järjestäneet meille myös rapisevan alustan. Maassa oli painojen alla jätesäkki, josta käveltiin ensin koiran kanssa ihan vain yhdessä yli. Sitten pyydettiin koira istumaan alustalla, palkattiin ja vapautettiin, lähdettiin alustalta. Maahanmenoa ollaan vähän treenattu tässä koulutuskertojen välissä ja nyt otettiin sitä myös pariin kertaan rapisevalla alustalla, hyvin Hippa lähti tekemään, vaikka tietysti (immeisensä treenauslaiskuudesta johtuen) joudun avustamaan sitä vielä paljon. Pari viimeistä kertaa otettiin luoksetuloina jätesäkin yli. Hippa ei ollut millänsäkään jätesäkistä, siihen se luiskahteli (jätesäkki siis myös liikkui askeleiden alla, lumisella parkkiksella) jokaisella kerralla ihan tyynenä, ei näkynyt ihmetystä pienen reippaan koiran päässä. Kiva juttu. :) Sonja kehuikin siskoksia ja sanoi miten metka on nähdä kaksijakoisuus koirissa, toiset ovat ihan kauhuissaan rapinasta tassujen alla ja toiset eivät ole moksiskaan.

Muutama luoksetulo vielä loppuun, lelumeren ollessa häiriönä, luoksetulo siis leluilla ripotellun kentän läpi. Pikkutyyppi paineli iloisesti tykö ja viimeisen kerran jälkeen sai ottaa palkaksi kentältä jonkin lelun. tietysti luvan kanssa. :) Loppuaika menikin sitten leikkiessä ja leluja repiessä ja toinen toistensa leluista kiinnostumalla: "Systerillä on ihan saletisti parempi aarre! Ihan takuulla!!"

Kivaa oli jälleen. :) Mitä Noitaa pidin sivusilmällä, niin samankaltaista menoa oli taas siskoksilla. Noita innostui leluista ja erityisesti pehmeästä nahkapatukasta ja hienosti kantoi sitä, ylpeydellä. Paljoaa ei ei keritty jäädä siskosten kesken painimaan, kun mulla oli kiire viedä Hippa kotia, vetää napaan jotain syömistä ja mennä palaveeraamaan agilityn tiimoilla KILPA-ryhmän toiminnasta ja siitä mitä haluamme, millaista treeniä, kuinka usein, kuinka suurin panoksin jne.

Wii aar bäk!

Ja kyllä, ajattelin ihan josko sitä aktivoituisi treenien ylöskirjaamiseenkin taas piiiitkästä aikaa, jotenkin se taannoin jäi siihen, kun treenejä ja kisoja rupesi olemaan sen verran paljon, ettei raportoimaan kerennyt, sitten iski ahdistus, eikä kyennyt millekään. Tuttu tunne... ;)

Muutamia kisa- ja teenausraportteja on ollut esillä tässä välissäkin, bongattavissa Omituisella puolella:

1.2.2010 Hullut Hyvinkäällä.
30.12.2009 Ursan agisyksy.
6.9.2009 PM-4 2009.
16.8.2009 Kuopion agit.
10.8.2009 Agilityn rotumestaruus, Vaasa.
25.7.2009 Rapa-agia Mikkelissä.
27.6.2009 Kohti vuoden 2010 SM-kisoja.
15.6.2009 SM-agility 2009, Tornio.
10.5.2009 Ursan ensimmäinen AVA-kiinnitys!! :D
28.4.2009 Vuoden 2008 Agilitykoira III.
13.4.2009 AGILITYKOIRA 2008 - Nutukas Ursula.
12.1.2009 Vuoden 2009 MM-karsintanollat koossa!

Pääosin pyrin keskittymään tulevassa treeni- ja kisaraportoinnissa Ursaan, josko sen priorisoisi ykköseksi, niin muita voi kirjailla ylös jos ja kun kerkeäminen antaa myöten.

Viettiagilityaatoksia.

URSA - KILPA-RYHMÄN VIETTIAGILITY 14.2.2010
kouluttaja: Elina Will

Ensimmäiset KILPA-ryhmän (tavoitteellisesti tähtäimessä tämän vuoden 2010 ja ensi vuoden 2011 Agilityn SM-kisat sekä maajoukkuekarsinnat) treenit. Päästiin "vietti-agilityn" saloihin, kun Willin Ellu veti meille treenejä. Tietysti viettien maailma on niin moninainen, että jäljille pyrittiin vain pintaraapaisulla, mutta kiinnostavaa oli silti kaikkinensa. Mulla on Julialta lainassa Mujusen Salmen kirjoittama Saalisvietti koiraharrastuksessa-kirja, tietysti pitää lukea sitä nyt iltaluksemiseksi. ;)

Lyhyen, pienen teoriaosuuden jälkeen siirryttiin samantien toteuttamaan. Ihan ensimmäiseksi, meidän leikissä ja mun tavassa sytyttää Ursa lelulla on vika, ensiksi se, että annan Ursan purra kiinni, toiseksi leikki kestää ihan liian pitkään - kylläännyttää koiraa turhaan, varsinkin kun kyse on kuitenkin ei niin vietikkäästä koirasta (verraten esimerkiksi bortsuihin, belggareihin, kelpieihin jne.). Leikin pitää olla sähäkkää, lelu pakenee koiraa, eikä koira saa keritä käydä kiinni. Kun vietti nousee, samantien räjähtävä lähtö esteille ja koira puree kiinni leluun vasta palkkausvaiheessa. Tässä tapauksessa hyppy-hyppy-hyppy-putki-hyppy-suoran jälkeen, tässäkin lelu pakenee kokoajan, koira saa juosta leluun kiinni tai vastaavasti se heitetään koiran menosuuntaan. Tässä palkkausvaiheessakin koiran voi antaa tehdä pari kolme saalishyppyä lelua kohti saavuttamatta sitä. Käännöksissä voi palkata leluun tai vain käyttää sitä esillä ilman purua.

Toinen juttu, mikä meitä varten pitää pistää korvan taakse. Ursan vietti ja vire laskee, kun se "hengailee" treenihallissa tai -kentällä, sen pitäisi odotella vuoroaan täysin poissa, autossa tai ainakin häkissä viltillä peitettynä. Se ei saisi "syödä nälkäänsä" elikkäs katsella, kun muut suorittaa, saada agilityärsykkeitä ja kyllääntyä niistä, vaan se pitäisi ottaa suoraan tekemään, vietin nosto ja radalle. Samoin suorituksen jälkeen samantien pois, jotta se yhdistää tekemisen meiningin tunnetilakseen treeneissä. Aikaisemmin jo olen huomannut, että mm. juttelut kouluttajan kanssa treenien lomassa ovat myrkkyä Ursan vauhdille ja innokkuudelle. Pitää tästedes laittaa se suorittamaan jotain tiettyä tehtävää siksi aikaa, kun jutellaan kouluttajan kanssa, paikkamakuuseen esimerkiksi, treenikaverin kävelytettäväksi tms. Joku selkeä toimintamalli pitänee ottaa käyttöön.

Nämä ne päälimmäiset tämän päivän viettiagilitystä. Seuraavan kerran samalla aiheella 24.2. Koska KILPA-ryhmäläisiä on tällä hetkellä yhteensä melkein parikymmentä ei tietenkään kaikille voi sopia samat teeniajat, joten tänään paikalla oli vain osa porukasta. Ensi kerta on pääosin niitä varten jotka ei tänään päässeet treeneihin, mutta kertaamaankin saa mennä, joten voi olla, että ilmaannutaan silloinkin vietteilemään.

Leikistä vielä, jota täytyy "treenata" kotona ja lenkillä nyt, kun vähän tietää miten sen "oikeasti", koiraa paineistamatta, pitäisi tapahtua. Koiraa voi haastaa, kun se tuo lelua tykö revittäväksi, sitä voi töniä kauemmas, jolloin tuloksena on yleensä entistä voimakkaampi lelun tyrkyttäminen koiran suunnalta. Koiraa voi haastaa hyppäämään ihmistä kohti, saalistamaan lelua korkeammalta jne. Tällainenkin saalisleikki rupeaa etenemään hurjemmaksi ajan kanssa. Leikki parantaa itsetuntoa ja toisaalta koira ei paineistu niin helposti esim. kontakteilla tms. kun ohjaaja kumartuu kohti, kun koira on oppinut "ottamaan mittaa ohjaajasta" jo leikissä.

IV HuPiJa-2009 - Huotari Petteri

Aivan loistavaa! Oltiin eilen Ursan (ja muiden HuPiJalaisten) kanssa Huotarin Peten koulutuksessa Pieksämäellä. Lähtökohtien takia odotukset eivät olleet suuria, kuukauden agitauko, jota ennen pienoinen motivaation ja uskon puute agilityyn sekä oma tukalaa oloa aiheuttava flunssa muodostivat puitteet, asetelmat, joissa ei toiveet onnistumisesta olleet kovinkaan korkealentoisia.

Taaspa sai kuitenkin todeta, jotta toisin kävi. Ursahan oli "ihan kuin eri koira", kuten Pete sanoi (oltiin lokakuussa viimeksi Peten koulutettavana, niinikään HuPiJa-projektin tiimoilta). Ursassa oli ennenkaikkea vauhtia, intoa ja ruutia. Rata oli tietenkin kohtuu haastava, mutta ei pahalla tavalla, mitään lällärirataa haluakaan tehdä, erityisestikään silloin, kun vetäjänä on joku jota kunnioitan kovasti agilityvalmentajana. Radalla oli 32 estettä, joista ensimmäisen meille kuuluvan vartin pätkän aikana suoritettiin esteet 1-19 ja toisella vartin pätkällä esteet 15-32.

1-19

Arvatenkin ensimmäinen yritys meni vouhkaamiseksi, Ursassa oli enempi vauhtia mitä osasin odottaa ja käsistähän se lähti... (Positiivinen juttuhan se vain on. ;) ) Toki siellä oli ohjauksellisesti hyviäkin pätkiä, mitä nyt kävi hyppimässä ylimääräisiä esteitä väliin, haki putken väärän pään jne. Olin täysin välittämättä virheistä ja uskon, ettei Ursakaan virheiden paikkoja huomannut (tätä tähdennetään, koira ei saa tietää, kun virhe tulee - positiivinen asenne ennen kaikkea). Loistava kohta loppuun, elikkäs 17 hypyn tein poispäin käännöllä, koira pituuden jälkeen oikeaan käteen tiukasti ja sillä poispäin kääntö esteen taakse.

Koska ensimmäinen versio meni iloiseksi - ja hauskaksi, kyllä - sähläämiseksi, niin säätövaraa oli paljon. Ensimmäinen valssi 2-3 välissä onnistuu hienosti ja oikeaan aikaan, 3-4 välin valssia säädettiin. Kutoshypyn takaakierto onnistui hyvin uloimman siivekkeen ympäri, ensin tein 7 hypyn takaisinkierron sisemmän siivekkeen ympäri, mutta päivän suoraviivaiselle turbo-Ursalle sopi paremmin ulomman siivekkeen kierto.

Ongelmallisimmaksi kohdaksi näytti muodostuvan hankala kepeille meno. Tähän saatiin kuitenkin lopulta oikein kivaa Ahaa-elämystäkin aikaiseksi - onneksi. Koira kiertämään 9 takaa ja oma sivuttain solahdus ahtaaseen hyppyväliin, koira ohjaajan editse kepeille. Ongelmallisinta oli tuo sivuttain solahdus, joko jäin liiaksi kökkimään paikalleni, menin väärässä asennossa, en huomioinut koiraa tme. Vihdoin sain aikaiseksi sen pysähtyneen hetken, kun katsoin Ursaa ja ei ollut kiire minnekään, Ursakaan ei silloin hakenut väärille esteille. Rauhallinen maltti, kunnes koira on aloittanut pujottelun ja jatkamaan. (Sivuttain solahdus siis vasen kylki edellä, jolloin koira lähtee kepeille ohjaajan edeltä.)

Toinen vaikeahko kohta oli kepeiltä putkeen meno, Ursa haki ainakin pariin kertaan toistaen väärään (eli loogiseen, joka oli suoraan nenän edessä) päähän putkea. Jahka maltoin taas ottaa oman rintamasuunnan tarpeeksi oikealle ja Ursan tiukemmin oikeaan käteen, josta hyvissä ajoin päästö oikeaan putken päähän.

Kolmas (kyllähän näitä lopulta olikin... ;) ) säädön paikka oli 12-14. Hyvin ajoitettu valssi 12-13 väliin, 13 hypyn jälkeen koiralle vasenta kättä, jolla sylkkärillä 14-hypylle.

15-32

Tämä pätkä olikin sitten se itse täydellisyys. :D Ekayrittämällä päästiin samantien loppuun asti, ilman takkuja, radan unohtamista, vääriä hyppyjä, haparointia tai mitään. Aivan loistavaa, taitavaa ja mahtavaa! Kehuipa Petekin, naureskeli jo, että se oli siinä, ei tarvitse sanoa tai säätää mitään.

Ei nyt sentään, hienosäätöähän on aina. Kaikkiaan voi kuitenkin olla vain tyytyväinen siihen miten hienosti pätkä meni.

Ensimmäinen tyytyväisyyden hetki oli siinä, kun Ursa epäuskostani huolimatta irtosi 19 hypyn jälkeen 20-putkeen niin, että saatoin juosta 11/28-putken avoimempaa puolta niin, että kerkesin hyvin seuraaville ohjauksille. Sen verran hienosäätöä tähän Peten kertomasta, että otan Ursan 18-hypyltä alas vähän lähempää, jätän itseäni varten matkaa ja avoimen reitin putkelle. 4-5 askelta on se matka, minkä koira tarvitsee saattoa seuraavaan esteeseen, jotta se osaa lukita sen, samoin kun ohjaajan kropan suunta (napa) on menossa samaan suuntaan kuin koiran täytyy mennä, vaikka sivuttaisliike olisikin jo seuraavaan suuntaan.

Omassa ratasuunnitelmassa ja ensimmäisellä onnistuneella kerralla vein 21-23 siten, että olin esteiden sisäpuolella ja otin Ursan ohjaukseen takaakierroilla. Eihän niissä mitään vikaa ollut, päinvastoin ne toimivat Ursalla oikein hyvin. Saatiin kuitenkin tälle kohtaa ihan uudenlaista tekniikkaa, kun otettiin kohta poispäinkäännöksillä - jotka toimii Ursalla, mikä sitten näkyi jo esimerkiksi loistavasti onnistuneina 17-hypyn takaakiertoina. Säätämistähän se alkuun oli, en meinannut millään vauhdissa muistaa sitä, että piti ryhtyä jollekin muulle kuin valssille ja takaakierroille. Ajoitus oli ensalkuun myös vähän pyllystä, mutta saatiinhan onnistumaan hienosti näilläkin - harjoitustahan se vaatii meiltä molemmilta. Voidaan treenata tätä kohtaa helposti kolmella hypyllä ihan viikottaistreeneissäkin. Napaa vain käyttöön. Käsi maata myöten ja pienillä liikkeillä, helposti käsi heilahtaa liian ylös, jolloin se ei enää kerro koiralle mitään - moni koira pyörähtää siinä vaiheessa väärää kautta ympäri.

Irrotus 25-hypylle ja vastaan 26 hypyn takaa, josta valssipyörähdys ja putkeen rohkealla viennillä. 29:lle tein reippan vekin, jolla sain linjan oikeaksi, koira sylikäännöllä 31-hypylle. Jälleen pieni käden liike riittää ja käteenoton täytyy tapahtua 30-hypyn siivekkeen muodostaman suoranlinjan aidan puolella, kun koiran neä on kääntynyt siivekkeen ympäri se tajuaa jo, että 31 hypätään tältä puolen. Näinpä joidenkin (Essi ja Yoyo) tekevän niinkin, että valssilla koiran ohi 29-hypyllä ja 30 ja 31 takaakiertoina, näytti toimivan niinkin.

Erittäin tyytyväinen jälleen Peten valmennukseen, oli kivaa, eikä hampaankoloon jäänyt mitään. Iloinen olen siitä, että pystyin itse suhtautumaan positiivisesti virheisiin, enkä jäänyt mähystämään niitä. Tosi hyvä mieli!

Kuntokin kesti ihan hyvin, vaikka hulluksi itsensä kieltämäätä tunsin, kun flunssaisena lähdin treenaamaan. En kuitenkaan mistään hinnasta tohtinut jättää valmennusta väliin, joten - pää kainalossa. (Miten niin agility vienyt mennessään!?)

Alla Peten ensimmäisen HuPiJan ratapiirros.

HuPiJa jälkilöylyt - huippufiils kepeillä.

Kätiin tänään ottamassa "JATin HuPiJa-porukalla" (joista seitsemästä paikalle pääsi tällä kertaa vain kaksi, Hanna&Siiri + minä&Ursa) pätkiä Peten viime viikonloppuisesta treenistä.

Päädyttiin rakentamaan kaksi pätkää alkupuoliskolta 5-9 ja keskivaiheilta 12-16. Lisäksi otettiin "Peten pähkinää" ja keppejä.

Ehdottomasti sokerina pohjalle jäi aivan LOISTAVA pujottelu. :D Väkisin jäi päällimmäisenä mieleen, ei voinut olla mitään muuta kuin äärettömän iloinen ja tyytyväinen, hirmu kehut Ursalle. Hanna oli palkkaamassa keppien pääsä kissanruoalla, Ursa lähti pujottelemaan innokkaasti ja vauhdilla (ohjasin Ursan vasemmalla puolella), pujotteli sukkulana loppuun asti ja sai tottakai palkkaa ja hirmuiset kehut. Hyvä mieli jäi. Ei otettu toistoja, kun ekakerralla meni niin hienosti. Menisipäs näin aina. :D Nyt on kuitenkin selvä mielikuva siitä mihin pyrimme ja mihin Ursa pujottelussa pystyy.

EKA PÄTKÄ

Otettiin siis HuPiJa-pätkiä. Sellaisella systeemillä toimittiin, että kumpikin katsoi vähän toistensa perään ja kommentoi aiheelliseksi näkemistään. Ihan kivasti toimi ja itselle ainakin jäi se tuntuma, että teki ihan hyvää kerrata näitä vaikeita osuuksia. Toki metkaksi seikaksi muodostui se, että en millaan meinannut saada epäonnistunutta suoritusta. Ekapätkällä en siis saanut Ursaa menemmän Aalle, vaan paineli ihan suorimmin putkeen. Vaikeutin kulmaakin, vaan edelleen haki putkeen ihan oikein. Hirveä asennevamma, kun haluaa epäonnistuneita... :) No, onnistuinpa niitäkin sitten lopulta haalimaan, vaan pääosin meni oikein kivasti, Ursa haki hyvin esteen taakse, irtosi ja paineli putkeen. Kokeilin tokarupeamalla myös niin, että ohjasin Aalle vasemmalla puolella ja irrotin esteen taakse poispäinkäännöllä, josta vain ronskisti suoraan ohjaamalla putkeen, onnistui sekin oikein hienosti, itselle jäi huomattavasti enemmän ohjausaikaa putken jälkeen.

Putken jälkeistä elämää treenasin alkuun ihan samalla lailla mitä Peten ohjauksessakin, putken oikealla puolella ja siitä taakseohjaus navalla. Joka kerralla Ursa haki kyllä ihan oikealla puolelle, mutta tämä jäi jossain määrin itselläni kuitenkin kaivelemaan, sillä ihan sellaista varmuutta omassa ohjauksessani ei ollut, mihin pyrin. Toisella rupeamalla otin tätä kohtaa niin, että menin Aan vasemmalta puolelta ja käänsin Ursan poispäinkäännöllä hypylle, tämä toimi kyllä myöskin erittäin sujuvasti ja jokseenkin helponoloisesti, ei otettu toistoja.

Erityisen tyytyväinen olen tämän päivän kontakteihin. Toki pitkälti oli kissanruoat kontakteilla (ja lihapullaa ylösmenolla), mutta yhtälailla otin sitten vain tyhjällä kipolla, naksulla ja palkalla kippoon ja toisaalta myös ilman palkkaa. Joka kerta onnistui, mistä ei voi olla kuin tyytyväinen.

TOKA PÄTKÄ

Toisella puoella käytävää oli sitten kakkospätkä. Kovasti meillä oli palapelin rakentamista, kunnes saatiin treeni rakennettua piirustusten mukaan - mielikuvia apuna käyttäen. Rajallisessa tilassa saatiin kuitenkin vihdoin tärkein rakennettua. Mietin kyllä kovasti oliko ansa yhtään sen kaltainen, mitä se Petetn treenissä oli. Jälleen kerran kun ei meinannut millään saada epäonnistunutta suoritusta. Treenin toimivuus kyllä todistui siinä vaiheessa, kun en näyttänyt Ursalle ollenkaan vastaista kättä, vaan mennä posotettiin suoraan, silloin se haki kyllä vika aidalle. Onneksi toimi.

Yritin vaikeuttaakin treeniä lopulta niin, että laitoin hypyn aivan putken viereen (itse ohjasin siis oikealla), vaan edelleen sain sen oikein mainiosti ihan oikein putken suusta sisälle. Pieni haltuunotto (pääosin mun haltuunotot on vähän liian voimakkaita ja pitkäkestoisia Ursalle, se tulee ohjaukseen niin helposti - jos se siis vain suinkin tapahtuu oikeaan aikaan ajoissa... :) ) ja napaohjaus putkeen. Hyvin meni. Loistavaa jälleen kerran.

NELJÄ PUTKEN PÄÄTÄ

Halusin myös kokeilla sitä Peten pähkinää. Yksi aita viiden metrin päässä putken päistä jotka olivat noin metrin etäisyydellä toisistaan. Tästä lähtötilanteesta piti sitten ohjata Ursaa putken päihin. Taisi toimia noin 60-70%:sti... Vähän vaikeuksia mulla on tajuta tätä. Täytyy fundeerata. Vähän epäselväksi kun jäi saako koiraa asettaa oikean suuntaisesti sitä putkea kohden jonne ollaan menossa tai ohjataanko oikean puolimmaiset putken päät oikealla ja vasemman puolimmaiset vasemmalla vai miten. Saako näyttää vastaista kättä tms.?

Periaatteessa jatkossa voisi kokeilla niin, että putkille tullaan kahden aidan takaa - siis suoraan - ja ohjaus sillä puolella minkä puoleisiin putkenpäihin pitää mennä.

Jossain määrin napaohjaus toimi, varmasti toimisi paremmin, jos koira irtoaisi niin, ettei tarvitsisi mennä hypyn putkien puolelle ollenkaan. Nyt väkisin tuli niin, että sääntö siitä, että koira pitää kokoajan saman etäisyyden ohjaajasta rupesi lyömään läpi enemmän. Varsinkin kauimmaisiin päihin oli älyvaikea saada ohjattua oikein. Totuus kuitenkin on se, että jos tällainen paikka olisi kisoissa radalla ohjaisin sillä puolen mihin putken päihin pitäisi mennä, jos pitäisi mennä uloimpaan niin näyttäisin vastaisella kädellä, että pitää lähteä tulemaan likemmäs, josta vapautus putkeen.

Imheellisiä tsytseemejä.

Vaan jäipä kerrassaan iloinen mieli kepeistä! :D

Onnistunut treeni kera murheenkryynin.

3.LK KILPAILEVIEN AGITREENIT 30.10.08

Ursankin osalta alkoi talvikauden treenaaminen. Meidän paikka on torstaissa klo 17.30-19.00 ja kouluttajana Virtasen Tanja. Reilu vuosi sitten elo-syyskuussa -07 oltiin Tanjan vetämällä, noin kuukauden kestävällä Kilpailemaan-kurssilla (toisena vetäjänä Turusen Heidi) ja koin silloin, että saatiin siitä paljon irti. Myöhemmin samana vuonna, marraskuussa -07, oltiin Tanjan ja Partisen Päivikin (joka siis on nyt talvikaudella Lunan kouluttaja) viikonloppukurssilla ja sieltäkin tarttui paljon paljon uutta mukaan. Lisäksi Tanja on hyvin mm. kisojen yhteydessä antanut toimivaa vinkkiä ja potkinut asioissa eteenpäin. Kaikilta osin on siis odotukset korkealla, uskon, että kykenen tällä kaudella viemään meidän - Ursan ja minun - yhteistä agilityä taas askeleella eteenpäin. :)

Vasemmalla itsenäinen treeni. Oikealla ohjattu treeni, piirustukseen on neliöity henkilökohtaiset ongelmakohdat. Punaisella on merkattu se, miten radan opettelimme ja miten sen pääasiallisesti suoritimme (sinisellä merkattu se, miten rata olisi pitänyt suorittaa).

OHJATTU (piirros ylinnä)

Tämän päivän treenit olivat oikein onnistuneet. :) Tekevät Hokkasen Jarin kanssa yhteistyötä siten, että vuoroviikoin suunnittelevat treenit, joita sitten peräkkäiset 3.lk ryhmät voivat treenata. Tällä viikolla oli Jarin vuoro suunnitella treeni, joka oli pätkä tämän vuoden MM-kisojen mini-luokan yksilöhyppyradalta. Viherlandian kasvihuoneen "Kukkiksen" rajallisesta tilasta johtuen hieman sovellettuna pätkä 2-esteeltä 15-esteelle.

Pääosin meni oikein kivasti. Systeemiksi sovittiin se, että ekasessiolla jokainen menee radan kutakuinkin kertaalleen ja toisella rupeamalla fiksaillaan. Ekasessiolla sain onnistumaan ok esteelle 12 saakka, mutta siitä ohjasin Ursan 9-putkesta sisälle (kahteen kertaan, kävi siis pari kierrosta ysiputkessa..). Taustalla oli puolittain väärinkäsitys, sillä luulin alunperin ja rataantutustuessa treenasin niin, että 12-aidan jälkeen mennään 13-putken vasemmasta suusta sisälle - tokihan valssilla Ursa oli helppo saada oikeaan ratapiirustuksen mukaiseen päähän (tätäkin kokeiltiin ja kerralla oikein). Otettiin kuitenkin minun tutustumiseni mukaisesti rataa - joustavuudesta kiitokset Tanjalle. Käytiin siis läpi, miten saisin Ursan putkeen vasemmasta päästä - mikä on se vaikeampi pää. Hienosti onnistui siinä vaiheessa, kun tajusin ottaa Ursaa haltuun ENNEN 12-estettä ja pikkasen enemmän hakea ja vekata Ursaa 11 hypyltä kahdelletoista ja kohti kolmeatoista. Tanjan opeilla ja Peten viime viikonlopun napaohjauksen mielessä pitäen sain Ursan kivasti oikeasta putken suusta sisälle.

Alun ohjauskuviot onnistui "ihan kivasti", eli lähinnä niin, että sain Ursan menemään rataa oikein. Totuus kuitenkin on etten (vieläkään) osaa valssata, periaatteen tiedän, mutta ajoitus ei vain millään ota loksahtaakseen paikalleen.

Tokarupeamalla sitten säädettiin alkupuoliskon valsseja vähän nätimmiksi. 1-3 välin otin pakkovalssilla kakkoselle. Alkuperäinen "pystyvalssini" (Tanjan aivan tuore termi siitä, kun valssi pyörähtää paikallaan), säädettiin enempi esteen suuntaisesti (tämä tärkeä muistaa ja iskostaa enempi ytimiin: pakkovalssi tehdään esteen suuntaisesti). Tähän ei montaa toistoa tarvittu. Kunhan sain vähän etumatkaa Ursasta niin, että lähdettiin lentäen, niin aika nopeasti olin tarpeeksi ajoissa valssailemassa. Vähän ohjaus oli kyllä täpärällä, niin esteitä hipoen itse liikuin, vaan pääajatus jäi aivoon - uskoisin.

Enempi säätöä tapahtui sitten 6-7 välissä. Olin päättänyt tehdä sen niin, että otan Ursan välistävetämällä ja valssaan seiskan jälkeen ohjaten Ursan pujotteluun. Tämän kohdan saan kyllä onnistumaan näilläkin taidoilla, Ursa kestää minun myöhästelyni ja sen, että olen toisinaan sähläämässä jotain sen tiellä, kaunista ja sujuvaa, saati aikaa säästävää se ei kuitenkaan ole. Omat valssini ovat väkisin myöhässä. Koska välistävetokin tapahtuu jo vähän myöhässä, niin myöhässäolo kertautuu vielä enempi valssille. Ei vain mene jakeluun mikä on se oikea aika ja missä pitää olla silloin, kuin koira ponnistaa jne. Tiedän ja ymmärrän kyllä teorian, mutta käytäntö on ihan eri juttu. (Koira etuperin hypyn yli, josta välistäveto hakemalla, mutta samalla liikkuen, kun koiran nenä ylittänyt siivekkeiden välisen linjan meno jatkuu etuperin ripeästi liikkuen niin, että ennen kuin koira ponnistaa itse on jo esteen toisella puolella valssin loppuasennossa valmiina syöttämään kepeille. - Oma selkeä moka välissävedoissa on se, että en juurikaan liiku (jos liikut, liiku aina esteen suuntaisesti), jolloin myöhästyn entisestään.)

Kunhan tätä oltiin hetki taottu, kokeiltiin vielä toisella ohjaustavalla, niin, että menin hyppyjen ulkopuolelle (vasen puoli), kutosen ohi puolittain pakkovalssilla ja työntö seiskan taakse, josta lähetys suoraan kepeille. Tämä onnistui jo heti kerrasta. Tässä vaiheessa meille (mulle) selkeästi se helpompi ja sujuvampi tapa ohjata tämäntyyppisiä kurveja. Seiskalla ei edes tarvinnut enää ottaa Ursaa rintamasuunnalla vastaan, kun se nätisti hyppää takaisinpäin myös käden liikkeellä (käsi liikkuu lähemmäs kroppaa).

Pitää treenata ahkerasti valsseja ja tahkota niitä mahdollisimman moneen treeniin, jotta jossain vaiheessa loksahtaa vihdoin paikalleen, mikä on oikeasti oikea-aikainen valssi - uskon kyllä hyvinkin, että jonain päivänä päässä loksahtaa. :)

Kepeille Ursa haki joka kerta oikein hienosti, eikä 9-putken oikean pään löytäminen tuottanut mitään vaikeuksia - Peten napatekniikka toimii. :) 10-12 kuulemma kuljetan hyvin vaikka ekasessiolla se haltuunotto 11-12 välissä jäikin vajaaksi.

Lopulta kävi sitten niin, että koska rataan tutustuessani olin takonut aivooni 13-putken vasemman pään, niin kyllähän sinne tuli sitten vauhdissa viimeiselläkin kerralla ohjattua. Ursa teki kuitenkin aivan loistavasti ja tämä kohta onnistui hyvin. 12-aita syöttää pikkuisen enemmän 9-putken päästä, joten siinä mielessä olen kyllä erityisen iloinen miten hienosti sainkaan sen siitä putkesta sisälle, minne olikin tarkoitus ohjata. Loistavaa Ursa! Ei haittaa vaikka tehtiin vähän omaa rataa. :)

Tällä hetkellä täytyy laittaa erityispaino tietysti siihen, että ensinnäkin ohjaan Ursaa ja katson sitä, olen siihen kontaktissa, mutta myös ajoitukseen täytyy kiinnittää huomiota. Samoin joissain kohti siihen erityishuomio, ettei kuminauha Ursan ja minun välillä kasva liian pitkäksi, jolloin myös suorituksesta tulee haparoivampaa ja riskialttiimpaa.


ITSENÄISET (piirros ylinnä)

Otettiin kissanruoalla kontakteja. Ensin Aa ruoan kanssa ja naksuttaen (nami myös ylösmenolla), toisella kertaa edelleen nami ylösmenolla, mutta alasmenolla pelkkä tyhjä kippo, johon reagoituaan se sai namin. Täsmälleen sama juttu puomilla. Hienosti se pysähtyy nyt kontakteille. Yritetään pitää tämä. :)

Otettiin myös yksinkertaista rinkulaa, kontakteilla namit. Lähdettiin putkelta ja päädyttiin putkeen. Keinulla Ursa sai namin kädestä. Hyvin meni taas kaikki. Kontakteilla olen lähtenyt siihen, että Ursa on kontakteilla täsmälleen niin kauan, kun sillä on kiinnostusta nameihin ja kontaktilla oloon, mielummin aavistuksen vähemmän aikaa, vapauttavalla kutsulla kuitenkin tottakai pois. Pyrin lukemaan Ursan mielioloa, enkä odotuta sitä liian kauan kontakteilla. Jotain tästä toimintatavasta on näkyvillä Ursassa, sillä on selkeästi yhteistyöhalukkaampi ja virtaisampi ilme ja enempi meno päällä kontaktin jälkeen, kun sen ei tarvitse odottaa liian kauan. En myöskään vaadi istumista, ei haittaa vaikka iskee listonsa kontaktille, mutta se ei ole itse tarkoitus. En halua, että kontakteilla Ursan motivaatio ja kierrokset laskee, pyrin vähän päinvastaiseen, jotta saadaan nopeutta suorituksiin.

Keinua otettiin myös pari kertaa namikipolla. Kissanruoka on kyllä ihan must-juttu!

Lisäksi otettiin itseohjautuvasti kahta hyppyä, samaa kohtaa mikä oli ohjatulla radalla 6-7, treenattiin käteen tulemista ja oikea-aikaista valssia. Ursahan kyllä toimii moitteetta. Omaan päähän kun saisi taottua. Enempi tämä oli ohjaajan sheippaamista nyt. :) Ensin vain käteen tulemista välistä vedossa kumpaankin suuntaan ja sitten tehtiin valssia takaperoisesti. Ensin kutsuin Ursan esteen yli loppuasennossa, sitten vaadin itseltäni yhden askeleen ennen oikea-aikaista loppuasentoa, sitten kaksi askelta jne. Ei mulle ihan vieläkään mikään loksahtanut, mutta ainakin oli yritystä...

Ihan lopuksi otin ilman koiraa ja yritin hakea sitä ymmärrystä mikä on oikea-aikainen valssi. Tiedä nyt tajusinko mitään... :)

Innolla ensi viikkoon.

Kissanruoan voimalla.

LUNAN MÖLLIAGITREENIT 27.10.08.

Talvikausi alussaan. Tällä kaudella meitä koulii Partisen Päivikki, joka on asiansa osaava ja kokenut kouluttaja. Uskon, että saadaan Päivikin koulutuksista paljon irti.

Lunan maanantain treenit olivat taas taattua Päivikki-tavaraa. Positiivisessa hengessä rautalangasta väännettyä tekniikkatreeniä, jossa pääpaino oli ohjaajien kouluttamisessa.
Käytiin läpi perustekniikat lähinnä niin, että kouluttajalle muodostui kuvaa siitä mitä porukka osaa. Tällä kertaa kato vain oli käynyt niin, että koulutettavia oli vain kaksi Luna ja Beo. Saatiin oikein kunnollista yksityisopetusta.

Lunan kanssa kissanruoan keksiminen motivaattorina oli ihan loistojuttu. Lunassa on potkua ja intoa aivan eri lailla, kun se tietää saavansa palkaksi jotain sellaista, mitä se todella arvostaa (täytynee keksiä toinen yhtä motivoiva palkkio, jotta voi vaihdella tarvittaessa - naudan/possun suikaleet?).

PERUSOHJAUSTEKNIIKAT

Valssi. Tiedän olevani aina vain myöhässä. Todella rohkeasti ja sutjakkaasti saa valsseja tehdä, jotta niistä tulee sujuvia. Tehtiin kuitenkin onnistunutta niin, että Päivikki oli palkkaamassa toka-aidan takana ja lopulta Luna sai palkkaa vasta kolmen aidan takaa. Itse piti pysytellä ohjaussuoralla.

Persjätöt olivat aika villejä, vaan yhtäkaikki melkoisen mielenkiintoisia. Kääntö tapahtuu niin ajoissa, että väliin tuntuu, että liiankin aikaisin. Teoriassa kääntyä jo ennen kuin koira ponnistaa. Vaikeaa, haastavaa, kiintoisaa ja metkaa. Myöhässä sitä alkuun on (tämä liittyy aina kaikkeen...), kun saatiin sujuvaksi kahdella aidalla lopetettiin siihen.

Takaaleikkauksessakin sai säätää vähän. Nyt lähinnä oman kropan kanssa, niin että näyttää koiralle selkeästi rintamasuunnalla sen hypyn joka pitää hypätä. Säätöä vallan vain, mutta äärimmäisen iloinen olen siitä, että Lunalla oli selkeästi into päällä, se halusi tehdä (tai no - saada palkkaa...) ja vaudilla painalsi menemään laukka-askelin. Ei paha ollenkaan.

KONTAKTIT

Päivikki katasti myös itse kunkin kontaktit. Lunan kanssa ei näissä ongelmia, vaan vauhtia pitää näihinkin saada. Ehkä rupean tarjoilemaan kissanruokaa näissäkin kohdissa. Keinun alasmenolla namit takaisin maahan, ehdottomasti! Hämilleen se menee jos ei namia maasta saa, samoin nenä ei enää näytä alas ja keinu ei laske niin vikkelään.

(Täytyy ajatella keinun rämäyttämisen opettamista ja bujalautaa! Ainakin seuraavaksi tulevalle agipennulle voisi funtsai keinutekniikoiksi ja tasapainon kehittämiseksi. Näistä jutskailtiin lopuksi.)