tiistai 27. syyskuuta 2011

KILPA 2010-2011

Tällaisia olen kirjoitellut JATin KILPA-foorumille. Nyt foorumi tyhjennetään uusien tulevien KILPAlaisten tieltä, joten pistetäänpäs talteen.

8.11.2010

URSA
suomenlapinkoiranarttu, 5v (s.7/2005)
2x SERTI-A

TAVOITTEET

Konkreettisina tavoitteinamme tulevalle vuodelle 2011:
- SM-kisat ja siellä finaaliradalle pääseminen
- 0-voitto ja sitä myöten
- osallistumisoikeus MM-karsintoihin.
- Asetan myös tavoitteeksemme valioitumisen vuonna 2011.

Tavoitteeseen asetetuista tuloksista on saavutettuna nyt marraskuussa 2010 SM-nollat sekä MM-karsintanollat lukuun ottamatta 0-voittoa. Lisäksi saimme juuri toisen agility sertimme, joten valioituminen on suhteellisen realistinen tavoite ensi vuodelle.

Muuten tavoitteenamme on vakiinnuttaa kisaamiseen ja treenaamiseen tietty rentous, vaivattomuus ja ”flow”, sekä parantaa 0-tulosvarmuuttamme. Pitää hauskaa ja parantaa edelleen yhteistyötä.

ONGELMAT & TREENIN PAIKAT

- kontaktit nopeammiksi ja koiran suoritukseen itsevarmuutta
- kepeille vauhtia

OHJAAJAN TREENATTAVA

- tilan antaminen koiralle
- ohjaamisen oikea-aikaisuuden ja ennakoinnin hiominen
- koiraan ja sen osaamiseen luottaminen
- liikkuvuutta ja rohkeutta ohjaamiseen
- fyysisen kunnon parantaminen

VAHVUUDET

Ursa
- kuuliainen, ei sooloile
- hyppyvarma
- osaa tehdä tiukat kaarrokset
- toimii lähes kaikilla ohjaustavoilla

Susanna
- tajuaa koiran suorituslinjat
- tietää mikä toimii itselle ja koiralle
- kehityskelpoinen

RYHMÄÄN JA KEHITTYMISEEN PANOSTAMINEN /
MITÄ OLEN VALMIS TEKEMÄÄN

- sitoudun osallistumaan koulutuksiin sekä valmennusviikonlopuille ja/tai –arki-illoille
- olen valmis parantamaan myös omaa fyysistä rapakuntoani…
- osaamiseni ja ymmärtämiseni puitteissa haluan kommentoida toisten treenejä ja kehittyä siinä, uskaltautua löytämään pääpointit myös kokeneempien treenaajien suorituksista
- olen valmis rakentamaan yhteishenkeä ja osallistumaan myös ilman koiraa järjestettäviin kinkereihin (vaikka sitten pelaamaan sitä polttopalloa tai hippaa lämmittelyn merkeissä )
- voin olla porukalla järjestämässä möllikisoja sekä esim. Toivo-ryhmän treenisessioita

Voisin luvata pitää säännöllisemmin treenipäiväkirjaa kuin tähän asti... Pari vuotta sitten treenien kirjaamiseen oli kunnollinen tuntuma, mutta nyttemmin se on ikävä kyllä pikkasen jäänyt.
(Treeniblogi löytyy osoitteesta http://sosuka-treenit.blogspot.com/ )

KISAAMINEN

Olemme tähän asti kisanneet säännöllisesti ainakin kerran kuussa pois lukien Ursan juoksujen pakottamat tauot. Pyrin talvikaudellakin osallistumaan kisoihin jossain, paitsi että meillä säilyy tuntuma kisaamiseen, myös siksi, että itsekäs ohjaaja nauttii suurensuuresti kisaamisesta.

Tänä vuonna vielä kotikisat, Laukaa sekä todennäköisesti Joensuu.

Ensivuotta vielä suunnitellaan, mutta todennäköisesti se 2-6 starttia/kk.

MITÄ TOIVON RYHMÄLTÄ

- samanhenkistä tavoitteellista treeniryhmää
- avoimmuutta ja yhteishenkeä
- tukea, kannustusta, kommentteja
- sisäistä arvostusta (kaikki kommentit treenisuorituksesta ja mahdolliset parannusehdotukset ovat arvokkaita)
- treenikavereita ja perään katsojia itsenäisiin treeneihin (olen surkea treenaamaan itsenäisesti, teen helposti liikaa toistoja ja junnaan paikallaan löytämättä ulospääsyä esimerkiksi epäonnistuneesta suorituksesta)


Ikäväkseni vuorotyö tulee rajoittamaan jonkin verran osallistumistamme. Toivon, että rajoittuminen on mahdollisimman vähäistä ja tulen tekemään kyllä sen eteen, että saan valmennusviikonloput vapaaksi ja mahdollisuuksien puitteissa myös treeni-iltoina aamuvuorot. Jälkimmäinen tavoite ei todennäköisesti tule toteutumaan, joten ryhmäläiset saavat tottua, että tulen teoriassa noin joka toinen viikko treeneihin myöhässä – osallistumistamme se ei kuitenkaan estä, sen vannon.

10.1.2011

Ursa + Susanna 2010
kisat 49 kpl

nollat 23 kpl / 46,9%
yliaikanollat 1kpl / 2,0%
vitoset 7kpl / 14,3%
muut 8kpl / 16,3%
hylätyt 10kpl / 20,4%
(yliaikaisia kaikista tuloksista 6kpl / 12,2%)

10.1.2011

Viime vuoden koosteen jälkeen on hyvä palata maan pinnalle uuden vuoden 2011 epämenestyksen merkeissä. Kisavuosi starttasi Hyvinkäällä viikko siten viikonloppuna 2.1. Kotiintuomisina upea sarja - 3x HYL. Tästä on suunta vain ylöspäin...

Harvinaislaatuista tasaisten tulosten sarjaa meille. Loppuvuosi täytyy sitten vältellä ankarasti tällaisia floppeja.

Treenitauko näkyi molempien menemisessä, enempi ohjaajassa kylläkin, mutta Ursakin liikkui laput silmillä ja bongaili esteitä eteenpäin ihan eri tavalla mitä yleensä. Ursa harvoin sooloilee ja lukitsee esteitä omavaltaisesti, meillä toimii täpärätkin pelastukset. Eipä pelannut Hyvinkäällä, joten tuloskunto oli mitä oli.

Odottelen innokkaasti, että treenit alkavat tälle vuodelle, jotta päästään hyvään rytmiin ja yhteistyön rutiiniin taas kiinni.

13.4.2011


Huippufiilikset meneillään, vuoden 2011 tavoitteista saavutettu erittäin konkreettinen rajapyykki agilitypolullamme.
Ursasta tuli Pieksämäellä 10.4. AGILITYVALIO!

Hyvinkään triplahyllyn jälkeen aivan alkuvuodesta olemme kisanneet 26.-27.3 kotikisoissa yhteensä neljä starttia, sekä viime viikonloppuna kaksi starttia kotikisoissa 9.4. ja kaksi starttia Pieksämäellä 10.4.
Tuloskunto tämän vuoden yhteensä 11 startissa:
4 hyllyä, 1 vitonen ja 6 puhdasta rataa, joista kaksi yliajalla. Puhtaista radoista kaksi on ollut sijoituksia.

26.-27.3.2011 - JYVÄSKYLÄ
Lauantaina Jalosen Karin molemmilta radoilta tehtiin sujuvat nollat (HR 0/-4,00 sij.5/38 ja 0/-1,80 sij.8./40). Sunnuntaina Kokkosen Tuijan tuomaroimilta radoilta ensin HYL ja sitten sijoitusnolla, joskin harmittavasti yliajalla (HYL ja 2,12 sij.3./40).

9.4.2011 - JYVÄSKYLÄ
Kotikisoissa pari starttia Sami Topran tuomaroimilla radoilla. Ekaradalla AVAutuminen oli jo lähellä, aika olisi riittänyt 2.sijaan ja sertiin, mutta valioituminen livahti kontaktivirheeseen (tulos 5/-4,77, sij.10./36), toiselta radalta nolla (tulos 0/-2,07, sij.7./37).

10.4.2011. - PIEKSÄMÄKI
Agikisattiin Ursan kanssa Pieksämäellä Hannele Lummerannan tiukka-aikaisilla radoilla. Ensimmäiseltä radalta puhdas suoritus, joskin harmittavasti yliajalla (1,52, sij.5). Toinen rata oli kiinnostavalla tavalla erilainen ja ohjauksellisesti monella tapaa ratkaistavissa, onnistuin valitsemaan meille parhaiten toimivat ratkaisut ja ohjaamaan Ursaa varmasti ja rohkeasti, Ursa liikkui hyvin, toimi ohjauksen mukaan ja teki tiukat kurvit. Millekään ylimääräiselle ei radalla olisi ollut aikaa - vaan meille se riitti! Ursalle SERT-A ja 2. sija puhtaalla radalla ja täpärällä ajalla -0,09 (0/-0,09, sij.2./25).

Viimeisen sertin myötä Ursa on kaiken treenaamisen ja kisaamisen jälkeen ansaitusti FI AVA! Mahtavaa!

Ei kommentteja: